Onko puolisosi huono raha-asioiden kanssa? Tätä yhtä lausetta et saa silti koskaan sanoa hänelle
Raha-asioista puhuttaessa tulee helposti riitaa, ja joitain asioita ei näissä keskusteluissa kannata sanoa.
Yksi yleisimmistä aiheista, joista pariskunnat riitelevät, on raha. Riitaa tulee erityisen helposti, jos pariskunnan kulutustottumukset ovat hyvin erilaiset. Jos toinen tuntuu käyttävän rahaa holtittomasti, voi se hiertää välejä.
On kuitenkin olemassa lause, jota toinen osapuoli ei koskaan saisi sanoa. Se on ”tarvitsetko tuota todella?”
Asiantuntijan mukaan tämä lause on passiivisaggressiivinen, vaikka toinen osapuoli saattaa todellakin miettiä, tarvitseeko kumppani jälleen jotain uutta. Lause myös vihjaa toiselle ikävästi, että ei luota toisen rahankäyttöön.
Asiantuntija neuvookin, että asian voi ilmaista eri tavalla. Voit esimerkiksi olla kysymyksessäsi yksityiskohtaisempi, kuten: ”tarvitsetko uutta Xboxia enemmän kuin sitä, että säästämme rahaa yhteiseen matkaan?” Tämä saa toisen miettimään, mitkä hänen prioriteettinsa ovat ja hän joutuu myös arvioimaan, joutuuko hän luopumaan jostain tärkeästä, jos ostaa itselleen jotakin, mitä ei ole suunniteltu yhdessä.
Raha-asioista puhuminen tekee kuitenkin suhteelle hyvää, jos niistä pystyy puhumaan avoimesti ja toista tuomitsematta. Kannattaa myös muistaa, ettei toisen rahankäyttöä ole oikeutta kontrolloida, vaikka asioista toki voidaan yhdessä keskustella.
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Pure Wow
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi