Onko miehelläsi matala ääni? Se voi lisätä alttiutta pettää, väittää tutkimus
Naisten kohdalla vastaavaa yhteyttä ei havaittu.
Matalaääniset miehet löytävät todennäköisemmin kumppanin, mutta myös pettävät todennäköisemmin kumppaniaan, paljastaa kiinalaisessa Southwest University -yliopistossa tehty tutkimus. Daily Mailin mukaan taustalla vaikuttaa korkeat testosteronin määrät.
Evoluution näkökulmasta naiset tuntevat enemmän vetoa matalaäänisiin miehiin, koska se yhdistyy korkeampaan testosteronimäärään. Tutkijoiden mukaan tämä viittaa siihen, että matalaääninen puhuja on hyvä kumppani terveiden jälkeläisten saantia ajatellen.
Tutkimuksessa matalaäänisimmät miehet olivat kuitenkin todennäköisemmin uskottomia ja vähemmän sitoutuneita parisuhteisiin verrattuna heihin, joilla oli korkeampi ääni ja taajuus. Daily Mailin mukaan naisten kohdalla matala- ja korkeaäänisten välillä ei ollut havaittavaa eroa suhtautumisessa uskottomuuteen.
Tutkimukseen osallistui nuoria yliopisto-opiskelijoita, joista 116 oli miehiä ja 145 naisia, ja he kaikki lukivat nauhalle listan sanoja, minkä jälkeen äänitallenteet analysoitiin. Lisäksi kaikki osallistujat täyttivät uskottomuuteen liittyvän asteikon ja vähintään kolme kuukautta kestäneessä romanttisessa suhteessa olleet 88 miestä ja 128 naista täyttivät asteikon sitoutumisesta.
Matalan äänen vaikutus
Tutkijoiden mukaan testosteroni voi olla ratkaiseva tekijä uskottomuuden suhteen. He toteavat, että testosteroni ja siitä riippuvaiset ominaisuudet voivat olla luotettava mittari laadusta riippuville olosuhteille ja toimintatavoille.
”Korkeammat testosteronitasot omaavilla ja siten matalaäänisemmillä miehillä saattaa olla enemmän uskottomuuskäytöstä tai ovat vähemmän sitoutuneita romanttiseen suhteeseen”, tutkijat sanovat.
Tutkijoiden mukaan seksikäs, matala ääni voi olla osa ongelmaa, koska se saa miehet vaikuttamaan viehättävämmältä naisten silmissä, mikä vuorostaan lisää heidän mahdollisuuksia seksuaalisiin kohtamiisiin oman parisuhteensa ulkopuolella. Tutkijat lisäsivät, että matalaäänisyys myös lisää mahdollisuutta saada enemmän tai parempia kumppaneita.
Daily Mailin mukaan tutkimuksessa myös selvisi, että naiset mieltävät matalaääniset miehet todennäköisemmin pettäväksi kumppaneiksi. Tutkijoiden mukaan alhaisemmat testosteronitasot omaavat voivat olla paempia lukemaan muiden ihmisten tunteita, mikä johtaa parempiin sitoutumistasoihin parisuhteessa.
Tutkijoiden mukaan lisätutkimuksia eri ikäryhmien kohdalla tarvitaan, jotta selviää päteekö tutkimuslöydös eri ikäryhmissä ja pitkissä parisuhteissa. Tutkimus julkaistiin Personality and Individual Differences -journalissa ja voit tutustua siihen tarkemmin täällä.
Lähde: Daily Mail
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi