Onko L-Kysteiini sittenkään sopiva lääke krapulaoireisiin? – Tuloksista löytyy muutama epäilys
Se, että voisi juoda alkoholia paljon, ja siitä ei tulisi mitään ikäviä jälkioireita, on aika monen alkoholinauttijan haave.
Viime kuussa uutisoitiin, että krapulaan olisi löytynyt lääke, joka auttaa helpottamaan alkoholin aiheuttamia oireita. Verywell Health -sivusto on valitettavasti tutkinut tätä, ja sivuston mukaan sellaista, ainakaan kunnollista, ei ole ehkä edelleenkään löydetty. Sivustolla epäillään, että L-Kysteiini ei olisi toimiva lääke krapulaan, kuten Suomessa tehty tutkimus osoitti.
Tutkimuksessa oli mukana vain 19 koehenkilöä
Tutkimus, jossa testattiin sitä, että auttaako L-Kysteiiniksi kutsuttu aminohappolisä helpottamaan krapulaoireita, oli aika suppea. Siinä oli mukana vain 19 suomalaista miestä. Heistä osa otti 1200 mg annoksen L-Kysteiiniä alkoholin juomisen jälkeen, ja he kertoivat, että se vähensi heidän tavanomaisia alkoholin oton jälkeisiä oireita, kuten päänsärkyä ja pahoinvointia. Osa taas sai tästä annoksesta vain puolet, ja he kertoivat olevansa vähemmän stressaantuneita ja ahdistuneita, kuin yleensä alkoholin juomisen jälkeen. Osa taas sai lumelääkettä.
L-Kysteiinissä on ominaisuuksia, joiden voisi ajatella auttavan krapulaoireisiin
Tutkijat ajattelivat, että L-Kysteiini estäisi krapulaoireet, koska se voisi estää asetaldehydin, jota saadaan alkoholista, vaikutuksia elimistössä. Asetaldehydi on nimittäin monen alkoholin aiheuttaman haittavaikutuksen taustalla. L-kysteiiniä käytetään myös maksan toiminnan tukemiseen, koska alkoholi vaurioittaa maksaa. Koska L-kysteiini lisää aiheenvaihduntaa, tutkimuksessa ajateltiin, että se nopeuttaa myös alkoholin juomisen aikana aineenvaihduntaa, eikä alkoholista ehdi tulla sen myötä niin paljon haittavaikutuksia.
Päänsäsäryn ja stressin määrää on vaikea mitata
Vaikka tutkimukseen osallistuneet raportoivat vähentyneistä krapulaoireista, oli alkoholin imeytymisnopeus yhtä nopeaa kaikilla testiin osallistuneilla, eli heilläkin, jotka saivat lumelääkettä. Tämä, ja pieni otanta tutkimuksessa, eivät anna vielä varmuutta siitä, että krapulalääke olisi löytynyt. Sitäkin, että jos aistii esimerkiksi vähemmän pääsärkyä tai stressiä, on aika vaikea määritellä. Niitä kun ei voi mitata.
Ehkä paras keino estää krapulaoireita, on edelleenkin se, että ei juo alkoholia kerralla liikaa. Mutta jos uskoo, että L-Kysteiini voi todellakin helpottaa krapulaoireita, ja haluaa kokeilla sen vaikutusta krapulaan, löytyy sitä valmiiden pillerien lisäksi esimerkiksi sianlihasta, tonnikalasta ja naudan ruhon takaosasta löytyvästä pitkäsyisestä lihasosasta (Skirt steak).
Lähde: Verywell Health
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi