Onko koolla sittenkin väliä? Uusi tutkimus osoittaa, miten peniksen koko vaikuttaa seksinautintoon

Ei se koko, vaan miten sitä käyttää. Näin on tavattu sanoa, kun keskustellaan siitä, onko peniksen koolla väliä seksissä.
Uusi tieteellinen tutkimus on selvittänyt, millainen peniksen koon merkitys seksuaalisen nautinnon kannalta todella on; onko koolla sittenkin väliä? King’s College Londonin tutkimuksen mukaan kyllä, koolla saattaa olla merkitystä.
Tutkimukseen osallistui 12 seksuaalisesti aktiivista heteropariskuntaa, joista miehille annettiin käyttöön erikokoisia silikonirenkaita, jotka voidaan laittaa seisovan peniksen juureen lyhentämään yhdynnän syvyyttä. Tutkimuksesta uutisoineen The Independentin mukaan renkaat oli suunniteltu niin, että ne joko eivät vaikuttaneet yhdyntään mitenkään tai vähensivät syvyyttä joko 2,5 senttiä, vajaat neljä senttiä (1,5 tuumaa) tai viisi senttiä.
Pariskuntia ohjeistettiin harrastamaan seksiä jokaisen renkaan kanssa joko kolme, neljä tai viisi kertaa, mutta naisille ei kerrottu, mitä rengasta hänen kumppaninsa käytti eri kerroilla. Naisia pyydettin arvioimaan jokainen seksikerta asteikolla 0-100 niin yleisen seksuaalisen nautinnon, yhdynnästä syntyneen nautinnon kuin kumppaniin tuntemansa emotionaalisen yhteyden aiheuttaman nautinnon osalta.
The Independentin mukaan tutkimuksessa ilmeni, että keskimäärin yhdynnän syvyyden väheneminen johti tilastollisesti merkittävään 18 prosentin laskuun yleisen seksuaalisen nautinnon osalta peniksen koon lyhentyessä renkaan ansiosta keskimäärin 15 prosenttia.
”Aloitimme oletuksesta, ettei yhdynnän syvyydellä olisi väliä valtaosalle naisista. Saimme selville, että yhdynnän syvyyden väheneminen 1,5 sentillä johti tilastoillisesti merkittävään laskuun koetun nautinnon määrässä”, tutkimusta johtanut David Veale kommentoi.
Tutkimustulosta ei pidä ymmärtää väärin
Vealen mukaan mitä pidempi erektiossa oleva penis oli, sitä epätodennäköisemmin renkailla oli vaikutusta seksuaaliseen nautintoon. Hän kuitenkin lisäsi, että tutkimuksessa oli joukko yksilöllisiä vastauksia pieneltä osalta naisia, jotka kertoivat yhdynnän syvyyden vähenemisen olleen joinakin kertoina nautinnollisempaa.
The Independentin mukaan Veale totesi, että tutkimus voisi antaa merkittävää tietoa miehille, jotka kokevat peniksensä lyhenevän erilaisista terveyssyistä.
”Meidän täytyy muodostaa tehokkaita interventioita, jotta nämä miehet eivät etsi ratkaisuja, joiden tehosta ei ole todisteita, kuten pillereitä ja voiteita”, Veale kertoi.
Hän myös huomautti, että tutkimustuloksia ei pitäisi tulkita väärin ja ymmärtää niin, että peniksen pituuden kasvattaminen tavallisella miehellä lisäisi naisten seksuaalista nautintoa seksin aikana.
”Se olisi täysin eri tutkimus”, Veale jatkoi.
Voit tutustua tutkimuksen tulokseen tarkemmin täällä.
Lähde: The Independent
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Nämä 25 vaatemokaa saavat sinut näyttämään mummomaiselta – koita välttää näitä
- Tästä syystä ensirakkaus vaikuttaa koko loppuelämääsi
- 8 merkkiä kertovat jo suhteen alussa, tuleeko avioliittonne kestämään
- Lipödeema on vaiva, josta jopa yli 10 % naisista voi kärsiä – tunnista salakavalat oireet
- Tämä kaikki tapahtuu, jos et pese lakanoitasi kerran viikossa – monia oireita
- 7 syytä mennä nukkumaan eri aikaan oman puolisonsa kanssa – tällainen vaikutus
- Näin likaisista tennareista tulee kuin uudet – tarvitset 2 raaka-ainetta, jotka löytyvät kotoa
- Nämä merkit viittaavat siihen, että olet rakastunut narsistiin
- On olemassa yksi päivä, jolloin 80 % aikuisista ei saa unta – Kuulutko sinä heihin?
- Ota tämä yksi asia sänkyysi, ja nukut paremmin – todella helppo kikka
- Tämä ikäero johtaa 87 % todennäköisyydellä eroon
- 3 horoskooppimerkkiä, jotka pitävät herkuttelusta enemmän kuin muut
- Juo itsellesi litteä vatsa tämän avulla – näet tulokset jo kolmessa päivässä
- Jos pariskunta rakastaa syvästi toisiaan, tekevät he päivittäin nämä 10 tekoa
- Tämä simppeli virhe saa sinut näyttämään pulleammalta kuin oikeasti olet
- Tässä ovat todelliset syyt, miksi miehet haluavat erota naisesta – 10 miesten kertomaa syytä
- 10 merkkiä, jotka kertovat sinulle, että aineenvaihduntasi on hidastunut
- 11 helppoa tapaa parantaa aineenvaihduntaa – ja pudottaa painoa myös levossa
- 8 merkkiä kertovat jo suhteen alussa, tuleeko avioliittonne kestämään
- 4 hyvää syytä, miksi äidiksi kannattaa tulla vasta vanhempana