On aika rakastua – 3 merkkiä siitä, että on valmis rakkaudelle
Elämässä voi tulla eteen hetki, jolloin miettii, että rakastuuko sitä koskaan.
Samalla kun miettii rakastumisen mahdollisuutta, voi myös tulla mieleen, että onko siihen vieläkään valmis. Joidenkin mielestä sitä vain rakastuu eikä sitä voi kukaan hallita, että milloin ja miten se tapahtuu. Se voi olla jossakin määrin totta, mutta on muutama merkki, joista voi päätellä, onko jo valmis löytämään rakkauden ja sitoutumaan vakavaan suhteeseen.
Muutama merkki siitä, että on valmis rakastumaan
1. Henkilökohtainen kemia voisi toimia
Rakastumiseen tarvitaan kemiaa. Jos sitä ei tule syntymään jonkun kanssa, ei rakastuminen onnistu. Esteenä voi olla esimerkiksi edellinen suhde, joka on vielä liikaa mielessä. Eteenpäin siirtyminen voi olla rankkaa, mutta kun se onnistuu, voi rakastua uudelleen.
2. Ymmärrys siitä, että voi sopia jonkun kanssa yhteen, on kunnossa.
Kun tietää, että on valmis rakastumaan, on se rakastumisen kannalta erittäin hyvä merkki. Silloin alkaa ymmärtämään hyvin, että mitä yhteensopivuus jonkun toisen kanssa on. Silloin alkaa etsiä jotain toista, joka sopisi hyvin omaan elämään.
3. Olet valmis sitoutumaan
Ensin pitää olla itse valmis sitoutumaan, jotta voisi rakastua. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tietää mitä häneltä, johon voisi rakastua, vaatii. Silloin osaa olla itselle rehellinen ja on selkeä käsitys siitä mitä etsii.
Kun nämä kolme asiaa ovat kunnossa, palaset saattavat loksahtaa jonkun kanssa helposti kohdalleen ja tulee rakastumaan!
Lähde: Yourtango
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi