Oma vai yhteinen koti? Näistä syistä erillään asuminen voi olla hyvästä parisuhteelle
Kaikki eivät halua saman katon alle rakkaansa kanssa eikä siinä ole mitään väärää.
Monen mielestä perinteinen seurustellaan X aikaa ja sitten muutetaan yhteen -tapa on se tapa, miten elämän pitäisi mennäkin parisuhderintamalla. Kaikki eivät kuitenkaan halua saman katon alle.
Toisinaan voi olla myös hyvästä asua eri osoitteissa. Alta löydät 10 syytä sille, miksi erillään asuminen voi olla myös hyvästä parisuhteelle.
1. Asunnon etsiminen on hieman helpompaa
Kahdestaan muuttaessa täytyy asunnon suhteen ottaa huomioon kahden ihmisen mieltymykset, yksin muuttaessa tarvitsee vain miettiä, mikä on itselle hyvä koti.
2. Saat sänkysi vain itsellesi ainakin pari kertaa viikossa
Joskus se vain tekee hyvää, kun saa vallata koko ison sängyn täysin itselleen.
3. Kun näette, haluatte aidosti olla toistenne seurassa
Ei siis niin, että kun tulet kotiin töistä, sanot moi ja olette eri huoneissa hetken aikaa.
4. Kun riitelette, voitte rauhoittua omissa kodeissanne
Yhdessä asuessa riitelyn jälkeen joko mökötätte vielä hieman toisillenne saman katon alla tai toinen lähtee esimerkiksi lenkille tai kavereita moikkaamaan.
5. Kaveriporukan illoista ei koidu harmaita hiuksia
Et joudu ystäviesi kanssa turvautumaan yhdessä huoneessa olemiseen tyttöjen iltana, kun kumppanisi on kotona ja haahuilee ympäriinsä. Samaan tapaan et itse menetä hermojasi, kun kumppanisi kaverit ovat käymässä, mölyävät ja jättävät jälkeensä suuren kasan oluttölkkejä, jotka sinä joudut siivoamaan (stereotyypisesti kärjistetty)
6. Ette päädy hankkimaan yhteistä lemmikkiä, joka voisi tehdä mahdollisesta erosta vaikeampaa
Voihan toisella teistä ollakin jo lemmikki, jota myös toinen osapuoli rakastaa, mutta se ei ole yhteinen.
7. Riitelette vähemmän rahasta
Ette päädy tällaisiin keskusteuihin: ”Rakas, ostin sen asian, jonka tarvitsimme. Maksatko siis seuraavasta vuokrasta hieman isomman osuuden?” tai ”Ostit mitä?! Miksi?”
8. Saatte helpommin omaa aikaa
Erillään asuessa on helpompi pitää päiviä vain itseään varten sen sijaan, että esimerkiksi vapaapäivät kuluisivat yhdessä sängyssä loikoillessa. Oman ajan ansiosta arvostatte toisianne enemmän.
9. Voit oikeasti yllättää hänet seksikkäillä alusvaatteillasi
Koska hän ei ole näkemässä, kun pukeuduit aiemmin. Samoten voit yllättää hänet pukeutumisellasi muun muassa treffeille mennessänne.
10. Myöhäisillan yhteydenotot seksi mielessä ovat edelleen innostavia
Onhan se toisaalta kätevää, kun toinen on joka ilta valmiiksi vieressä, mutta siinä on vain sitä jotain, kun hän vastaa ”Mitä teet?”-uteluihin puoli kahdelta yöllä.
Lähde: Cosmopolitan
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi