Nuori nainen ikuistaa parisuhteensa arkea suloisiin sarjakuviin – katso samaistuttavat piirrokset
Suloiset sarjakuvat perustuvat niitä piirtävän nuoren naisen omaan parisuhteeseen.
Monilla pareilla on omia hassuja, suloisia tai vaikkapa kummallisia tapoja, jotka antavat oman lisämausteensa parisuhteelle. 22-vuotias piirtäjä Catana Chetwynd ikuistaa tällaisia tapoja sekä erilaisia hetkiä parisuhteen arjesta suloisiin, samaistuttaviin sarjakuviin, joita hän julkaisee Instagramissa Catana Comics -nimen alla.
New Yorkin osavaltiossa asuvan nuoren naisen sarjakuvat pohjautuvat hänen omaan parisuhteeseensa poikaystävänsä Johnin kanssa.
”Piirroksia ei ollut koskaan tarkoitus julkaista netissä, mutta kun minulla oli niitä hyvä määrä, John ehdotti, että julkaisisin niitä”, piirtäjä kertoi Huffington Postille.
Chetwynd on alkanut julkaista sarjakuviaan Instagramissa vasta joulukuun alussa, mutta ne ovat nopeasti saaneet paljon positiivista huomiota. Piirrostilillä on tätä kirjoittaessa yli 41 000 seuraajaa.
”Olin erittäin iloisesti yllättynyt positiivisista reaktioista. Johnkin rakastaa niitä ja antaa minulle jatkuvasti uusia ideoita”, Chetwynd sanoi.
Alta voit katsoa vielä muutaman esimerkin Catana Comicsin suloisista piirroksista ja lisää löydät täältä.
Lähde: Huffington Post
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi