Nuku sopivasti: Liian lyhyet tai pitkät yöunet ovat haitaksi terveyden kannalta, paljastaa tutkimus
Nukkumalla liian vähän tai liian paljon voi nostaa riskiä terveysongelmien kehittymiselle.
Kunnon yöunien merkitys terveyden ja hyvinvoinnin kannalta on tullut useissa tutkimuksissa ilmi, mutta Soulin kansallisen yliopiston lääketieteellisen tutkimuksen mukaan terveyden kannalta ongelmaksi voi koitua sekä se, että nukkuu liian vähän että liian paljon. Business Insiderin mukaan tutkimksessa perehdyttiin 133 608 korealaisen 40-69-vuotiaan yöunien kestoon sekä terveysongelmiin.
BMC Public Health -journalissa julkaistun tutkimuksen tulokset osoittivat, että kuusi tuntia tai vähemmän yössä nukkuvilla miehillä oli korkeampi riski metabolisen oireyhtymän kehittymiselle (eli korkeaan verensokeriin, korkeaan kolesteroliin, korkeaan verenpaineeseen ja rasvan kertymiseen vyötärölle) kuin heillä, jotka nukkuivat kahdeksan tuntia. Tähän ryhmään kuuluvilla naisilla sekä miehillä oli myös korkeampi todennäköisyys suuremmalle vyötärölle.
Kymmenen tuntia tai enemmän nukkuneiden tilanne ei kuitenkaan ollut parempi. Business Insiderin mukaan myös tähän ryhmään kuuluneilla oli suurempi todennäköisyys metabolisen oireyhtymän kehittymiselle sekä etenkin naisilla oli suurempi riski siihen, että liiallista rasvaa kertyi vyötärölle.
Tutkimustulokset ovat havainnointiin perustuvia eikä voida varmuudella sanoa, että yöunien kesto suoraan aiheutti terveysongelmia. Tutkimus kuitenkin on yksi lisää joukkoon todisteita unen vaikutuksesta terveyteen ja hyvinvointiin.
Säännöllinen unirytmi on tärkeä terveyden kannalta ja Business Insiderin mukaan säännölliselle unirytmille ei ole korvaavaa tekijää, mutta säännöllinen voi vaihdella ihmisten välillä. Ihmisillä on esimerkiksi erilaiset kronotyypit – tai sisäiset kellot – mikä tarkoittaa sitä, että he heräävät ja tuntevat olonsa uniseksi eri aikoihin päivässä ja oman säännöllisen rytmin sotkeminen voi tehdä kärttyiseksi ja vaikeuttaa keskittymistä, minkä takia toiset ihmiset ovat iloisepia aamulla kuin toiset.
Business Insiderin mukaan myös luonteella voi olla merkitystä. Introvertit esimerkiksi tarvitsevat usein enemmän unta kuin ekstrovertit, koska heille sosiaaliset tilanteet ovat todella stimuloivia ja näin ollen uuvuttavia ja he voivat jopa kärsiä introvertin krapulasta sen takia – lue lisää aiheesta täällä.
Soulin kansallisen yliopiston tutkimuksessa ei voitu määritellä, onko olemassa tietty yöunien pituus, joka olisi ihanteellinen terveyden kannalta vai eivätkö ihmset välttämättä toimi sisäisen kellonsa tarpeen mukaan, mikä voi itsessään aiheuttaa ongelmia. Business Insiderin mukaan kumpikin voi pitää paikkansa.
Selvää on kuitenkin se, että jos koet sinun kaipaavan lisää unta, todennäköisesti todella tarvitset sitä ja on sinusta itsestäsi kiinni, annatko itsesi nukkua lisätunteja vai et. Jos täydessä terässä oleminen kuitenkin vaatii satunnaisesti pidempään nukuttuja viikonloppuja sen sijaan, että väsyneenä painaisi menemään, todennäköisesti kroppasi kiittää sinua siitä – ja tälle on saatu tutkimuksissakin tukea, lue lisää täällä.
Voit tutustua tutkimukseen tarkemmin täällä.
Lähde: Business Insider
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti