Nuku selälläsi – asiantuntijoiden mukaan se on paras nukkuma-asento
Asiantuntija antoi vinkkejä siihen, miten voi opetella nukkumaan selällään, jos se ei entuudestaan ole tuttu tai mieluinen asento.
Vaikka olisi nukkunut riittävän pitkät yöunet, saattaa aamulla herätä kaikkea muuta kuin hyvin levänneenä. Tämä voi johtoa monesta eri tekijästä aina epäterveellisistä syötävistä riitoihin kumppanin kanssa, mutta The Independentin mukaan todennäköisin syy on kuitenkin nukkuma-asennossa.
Useiden tutkimusten ja asiantuntijoiden mukaan paras nukkuma-asento on selällään, mutta vain kahdeksan prosenttia nukkuu niin. The Independent kertoo, että asiantuntijoiden mukaan asento on muita parempi sen takia, koska se antaa pään, niskan ja selkärangan olla neutraalissa asennossa ja tästä syystä se onkin mainio valinta niille, jotka kärsivät kivuista näillä alueilla.
Harva kuitenkin osaa tai on tottunut nukkumaan selällään, mutta onneksi siantuntija ja Albert Einstein College of Medicinen professori Shelby Harris on paljastanut tapoja, miten itsensä voi opettaa nukkumaan selällään. Harrisin mukaan kun olet valmis menemään nukkumaan, kannattaa vartalon kummallekin puolelle laittaa tyynyt sekä yksi tyyny polvien alle, sillä se auttaa sinua pysymään paikoillaan ja estää kääntymästä kyljelleen.
Toinen, hieman vaivalloisempi tapa on ommella tennispallo yöpaidan sille kyljelle, jolla sinulla on tapana nukkua. Tällä tavoin yön aikana liikkuessa pallon aiheuttama epämukavuus saa kääntymään takaisin selälleen.
Vaikka selällään nukkuminen on hyödyllisin nukkuma-asento, ei se Harrisin mukaan sovi kaikille. Selällään nukkuminen voi aiheuttaa uniapneaa tai pahentaa jo olemassaolevaa tilaa, joten jos olet taipuvainen tällaiseen ongelmaan, ei selällään nukkuminen silloin välttämättä sovi sinulle.
Kerroimme aiemmin siitä, mikä nukkuma-asento on asiantuntijoiden mukaan paras valinta kuukautisten aikana. Voit lukea aiheesta lisää täällä.
Missä asennossa sinulla on tapana nukkua? Kerro se kommenteissa!
Lähde: The Independent
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi