Näytätkö ikäistäsi nuoremmalta? Sitten nämä asiat voivat olla tuttuja sinulle
Jos näytät nuoremmalta kuin oikeasti olet, voivat nämä 10 asiaa olla hyvinkin tuttuja sinulle.
Nuoruutta ihannoidaan ja tavoitellaan, mutta nuorelta näyttäminen ei aina ole niin ihanaa; jatkuvat ”Ja näytätkö henkkarit”-pyynnöt esimerkiksi baarin ovella eivät tunnu enää hauskalta, kun 18-vuotissynttäreitä on viettänyt jo useita vuosia sitten.
Jos omaat lapsekkaat kasvot ja sinua luullaan usein ikäistäsi nuoremmaksi, voivat alle listatut asiat olla sinulle hyvinkin tuttuja.
1. Sinulta kysytään paperit Alkossa, baarin ovella ja/tai kaupassa alkoholia ostaessa
Jossain vaiheessa se vielä huvitti, mutta pyynnön jatkuva toistuminen alkaa helposti lopulta ärsyttää.
2. Olet porukan ainoa, jolta kysytään henkilötodistusta
Baariin mentäessä jotkut ovimiehet voivat jopa luulla sinun koettavan päästä alaikäisenä porukan seassa sisälle, vaikka oikeasti saatat olla jopa porukan vanhin.
3. Kampaaja kysyy, tuleeko kampaus esimerkiksi lakkiaisiisi
Jos lakkiaisten/valmistujaisjuhlien alla menet kampaajalle ja pyydät leikkauksen lisäksi kivaa kampausta, on kampaaja saattanut olettaa sinun kaipaavan sitä valmistujaisjuhliisi tai lakkiaisiisi.
4. Kampaajasi ei ole uskoa silmiään, jos hiuksissasi on jo hieman harmaata seassa
Osa meistä saa harmaita hiuksia aiemmin, mutta kampaajalle se on melkoinen hämmästyksen aihe, jos näytät kuitenkin ikäistäsi huomattavasti nuoremmalta.
5. Teini-ikäiset pojat iskevät sinua
Viihteellä ollessa saatat huomata pohtivasi, miksi selvästi vielä teini-ikäiseltä näyttävä nuori mies vilkuilee sinua, kunnes hoksaat, että hän olettaa sinun olevan kanssaan samaa ikäluokkaa.
6. Baarimikot olettavat, ettet tiedä mitään juomista
Tiedät kyllä, mikä on hyvää viiniä ja mitä valkovenäläiseen tulee, joten baarimikon selvennykset ovat turhia.
7. Sinut mielletään vielä opiskelijaksi
Siitä voi toisinaan olla iloa, mutta työelämässä se ei enää ole kovin mukavaa.
8. Sinulle puhutaan alentuvasti, koska sinut mielletään kokemattomaksi
Kun kerrot työkokemuksestasi tai aiemmista parisuhteistasi, ihmiset kummastelevat, kuinka 18-vuotiaalla voi olla niin paljon elämää jo elettynä, kunnes heille selviää, että oletkin jo oikeasti aikuinen.
9. Kaikki eivät usko, että olet oikeasti sen ikäinen kuin olet
Kun kerrot ikäsi, ei kuulija meinaa uskoa sitä ja voi pyytää sinua todistamaan sen henkkareillasi – epäillen sitten niiden olevan väärennetyt.
10. Saat kuulla, kuinka ihanaa on näyttää nuorelta
On kuitenkin ärsyttävää, kun ei tule otetuksi vakavasti. Voit kuitenkin ajatella toisin siinä vaiheessa, kun sinulla on ikää yli 50-vuotta ja näytät nelikymppiseltä – tai kenties nuoremmaltakin.
Luullaanko sinua ikäistäsi nuoremmaksi? Minkälaisia kommentteja saat kuulla sen takia? Kerro se alla!
Lähde: Huffington Post
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi