Nauti välipalasi fiksummin – näillä vinkeillä onnistut välttämään turhaa napostelua
Viiden vinkin avulla voi huomaamattomalta välipalojen napostelulta välttyä paremmin.
Moni saattaa ajatuksissaan vain napostella kaikenlaista esimerkiksi työpäivän aikana. Napostelua voi kuitenkin tehdä fiksumminkin ja oikeilla tavoilla saat siitä lisää energiaa ja pidät nälkää kurissa.
Lue alta viisi vinkkiä, miten nautit välipalasi fiksummin.
1. Kuuntele vatsaasi
Kirjaimellisesti kuuntele, mitä vatsasi koettaa sinulle kertoa. Jos se ei murise nälän takia, älä syö. Esimerkiksi Women’s Healthin mukaan tuore tutkimus selvitti, että 62 prosenttia amerikkalaisista kertoo napostelevansa mielihalujen takia, neljännes syyttää tylsyyttä ja 16 prosenttia laittoi napostelun stressin piikkiin.
2. Pidä tauko, unohda välipala
Ravitsemusterapeutti Keri Gansin mukaan monille tauko työpäivän aikana on vain yksi syy lisää syödä. Käytä sen sijaan taukosi toisin esimerkiksi käymällä pienellä kävelyllä jalottelemassa.
3. Älä kuljeta naposteltavaa mukanasi
Jos pidät laukussa tai vaikkapa autossa tarpeen varalta jotain pientä naposteltavaa, todennäköisesti päädyt syömään sen ennen kuin sille olisi todella tarvetta.
”Meidät on biologisesti ohjelmoitu niin, että haluamme syödä ruoan heti, kun näemmä sen”, Tuftsin yliopistossa ravitsemustieteen professorina toimiva Susan Roberts sanoi.
Poissa silmistä tarkoittaakin tällä kertaa sitä, että se on myös poissa suusta.
4. Jaa kalorit osiin
Selvitä, kuinka paljon sinun pitäisi päivässä saada kaloreita ja jaa se syömiskertojesi määrällä. Jos pidät kiinni kolmesta ateriasta päivästä, voivat ne olla melko isojakin annoksia kalorimielessä – Women’s Healthin mukaan esimerkiksi noin 660 kaloria 2 000 kaloria päivässä -ruokavaliota ajatellen. Jos taas kaipaat välipaloja ennen lounasta ja päivällistä, kannattaa jokaiselta aterialta pyrkiä saamaan 500 kaloria ja välipalalta 250 kaloria.
5. Valitse täyttävämpää
Välipalan tarkoitus on antaa energiaa, että jaksat seuraavaan ateriaan. Valitse välipalana naposteltavaksi jotain, missä on vähintään kaksi näistä kolmesta ainesosasta: proteiini, kuitu ja terveellinen rasvat. Myös annoskoot on syytä pitää mielessä, sillä esimerkiksi maitotuotteista ja pähkinöistä voi saada runsaasti kaloreita. Pienempinäkin määrinä nautittuina ne voivatkin säästää sinut paremmin mahan murinalta ennen ateriaa.
Lähde: Women’s Health
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi