Nauti rentouttavasta kesälomasta – työpsykologin vinkit ennen lomaa, loman ajalle sekä loman jälkeen

Vaikka tällä hetkellä koronatilanne on Suomessa mennyt parempaan suuntaan, pitää virus edelleen maailmaa otteessaan.
Tänäkin vuonna kesän lomakautta lähestytään epävarmuuden keskellä ja takana on toinen koronan aiheuttama poikkeuskevät. Tämä voi heijastua myös kesälomaan.
Kesäloma, rentoutuminen ja työarjesta palautuminen ovat todennäköisesti jokaiselle enemmän kuin tervetullut asia. Mutta miten laskeutua intensiivisen etätyöjakson tai rajoitusten määrittelemän läsnätyön parista rauhallisin mielin lomalle? Mehiläisen työpsykologi Sari Valavuori listasi vinkit palauttavaan kesälomaan ja kertoo, mitä huomioida ennen lomaa, loman aikana sekä loman jälkeen.
Ennen lomaa
Pätki, tauota, palaudu
Valavuoren mukaan etätyöaika on muuttanut työtä aiempaa intensiivisempään suuntaan, kun päivistä ovat kadonneet lounastauot, siirtymiset huoneesta toiseen ja tapaamiset kahviautomaatilla. Pelkkää palaveripötköä oleva päiväohjelma on aivojen kannalta haastavaa, sillä työpäivän aikaista palautumista ei välttämättä pääse tapahtumaan.
”Lomalle saatetaan jäädä hyvin kuormittuneessa tilassa. Voit vaikuttaa omaan lomakuntoisuuteesi pohtimalla omia työtapojasi: ota kunnon lounastauko, kävele ’töihin’ pihan ympäri, pidä kahvipausseja, huokaise ja hengähdä”, hän neuvoo.
Valavuori kertoo Mehiläisen tiedotteessa, että jo noin 3 minuutin palauttava tauko voi olla elimistölle riittävä palautumishetki.
Työpiste lomakuntoon
Lomalle laskeutumista voi tukea pienin arkisin teoin, jotka muistuttavat mieltä jo ennakkoon lähestyvästä vapaasta. Järjestele siis työpistettäsi tietoisesti lomalle jääntiä varten. Valavuori vinkkaa vaihtamaan vaikkapa salasanan kuvailevaksi tekstiksi – ”riippukeinu kutsuu”.
”Ehkä jätät työtilaasi toivotukset lomalta palaavalle itsellesi? Tai järjestelet jonkun osan työtilastasi tai vaatekomerostasi jo valmiiksi odottamaan lomaa tai sen jälkeistä aikaa”, hän sanoo.
Työlista haltuun
Valavuoren mukaan juhannusta kohti mentäessä työlistalle kertyy tyypillisesti paljon tehtäviä. Maailma halutaan saada valmiiksi. Työpsykologi suosittelee pysähtymään ja miettimään työasioiden kokonaisuuden läpi: mitkä on tärkeä saada tehtyä, jotta voit jäädä hyvillä mielin lomalle? Mikä riittää? Mitä voisikin mahdollisesti jatkaa loman jälkeen?
Tunnista omat voimavarat
Loman lähestyessä kannattaa tunnustella omaa voimavaratilannettaan, ja suunnitella kesäloma tietoisesti omien voimavarojen mukaan.
”Mihin voimavarat riittävät, mitä itse kesältä kaipaat ja tarvitset? Mikä lomalla on tärkeää, mistä mahdollisesti voit luopua”, Valavuori toteaa.
”Mieti jo etukäteen vaikkapa kolme asiaa, jotka haluat tehdä, jotta loma on juuri sinulle onnistunut. Perheen kesken voisi käydä kierroksen siitä, mitä asioita kukakin lomalta toivoo, ja pohtia niiden mahdollistumista”, hän lisää.
Loman aikana
Väljät kesäpäivät
Kesällä on tärkeä palautua työvuoden kuormittavista asioista, saada irtiotto, lepohetki ja aivan jotain muuta. Valavuoren mukaan päivät on hyvä pitää väljinä, jotta tälle jää tilaa.
”Paras loma on yhdistelmä lepoa sekä itselle mielekästä aktiivista tekemisestä, joka tuo hyvää vastapainoa aivotyölle”, työpsykologi sanoo.
Älä suorita lomaa
Koeta välttää suorittamasta lomaa. Valavuori selittää Mehiläisen tiedotteessa, että kuormittuneessa tilassa oleva ihmisen mieli ajattelee usein tarvitsevansa suuria elämyksiä palautumiseen.
Todellisuudessa tilanne on kuitenkin usein päinvastainen: vaativasta työjaksosta palautumiseen on parasta vastapainoa yksinkertaiset, juuri sinulle merkitykselliset asiat.
”Keskity siihen mistä nautit ja varmista että työpäivistä tuttu suorittaminen katkeaa lomasi ajaksi”, Valavuori neuvoo.
Tunnista, mistä saat mielihyvää
Valavuori kannustaa pohtimaan, mikä juuri sinulle tuo mielihyvää sekä rentoutumista, ja vaalimaan näitä ilon lähteitä – suorastaan mässäile niillä, hän sanoo.
”Joskus pelkkä haahuilu on parasta. Pysähdy pohtimaan miltä sinusta tuntuu, mikä täällä tuoksuu? Onko joku ajatus jäänyt ajattelematta, johon nyt olisi aikaa pysähtyä? Ole armollinen itsellesi ja salli kiireetön pohdiskelu. Hae kokemuksia, elämyksiä ja tunnetta itsesi ymmärtämisestä”, työpsykologi kertoo.
Ohjaa mieli mahdollisiin asioihin
Koronapandemia rajoittaa kesälomasuunnitelmia ja voi estää perinteisiä ulkomaanmatkoja, festareita ja kesäjuhlia. Valavuoren mukaan tästä voi seurata pettymyksen tunteita.
”Ei kannata jäädä kiinni peruuntuneisiin suunnitelmiin, vaan ohjaa mieltä siihen, mikä on mahdollista ja varmaa. Vahvista omaa turvallisuudentunnettasi keskittymällä siihen, mikä on pysyvää myös pandemian keskellä”, hän neuvoo.
Loman lopuksi
Keskity hetkeen
Loman lopulla kannattaa keskittyä juuri tähän päivään, sillä se pohjustaa tulevaa. Vaikka rokotukset etenevät Suomessa hyvin, on epävarmaa, millaisessa tilanteessa työelämässä aloitamme lomakauden jälkeen.
Valavuoren mukaan epävarmuuden keskellä on tärkeä keskittyä juuri tähän hetkeen.
”Miten voin juuri tänään palautua ja tukea mielen hyvinvointia. Voimavarahetkistä rakentuu patja, joka pehmentää reaktioita tuli vastaan mitä vain”, hän selittää.
Vahvista tunnemuistia kesän iloista
Muistele kesän riemuja ja itselle merkityksellisiä hetkiä. Valavuori suosittelee palaamaan kolmeen asiaan, jotka halusit lomalla toteuttaa.
”Ehkäpä juuri se pihakeinussa aamuauringossa luettu kirja olikin hetki, joka läikähtää myös syksyllä ilona mielessä onnistuneen loman merkkinä”, hän päättää.
Kerroimme aiemmin vinkkejä, miten toimia, jos kurja lomasää ketuttaa. Lisäksi viime kesänä kerroimme Terveystalon psykologin vinkit palauttavaan kesään ja Mehiläisen työterveyspsykologin neuvot koronakesään, joista voi olla iloa sinulle myös tänä kesänä.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Syö tätä ruokaa joka päivä, jos haluat pysyä mahdollisimman nuorekkaan näköisenä
- Tee nämä 7 asiaa ja olet hyvä äiti – saat lapsesi pitämään sinusta
- Onko hyvännäköisten ihmisten elämä helpompaa kuin muiden? Tutkimus selvitti asian
- Laita sitruunoita astianpesukoneeseen – tästä syystä säästät niksin avulla rahaa
- 15 minuutin spagettiateria leviää netissä: Maistuu koko perheelle
- 17-vuotias kuoli traagisesti auto-onnettomuudessa: Poliisi paljasti karmivan kuolinsyyn
- 7 merkkiä, jotka viittaavat siihen, että olet kasvattanut pilalle lellityn lapsen
- Nainen halusi antaa lapselleen erikoisen nimen – tuleva isä loukkaantui suunnattomasti
- Jos miehesi tekee näitä 10 asiaa, hän ei enää ole tyytyväinen suhteeseenne
- 6 nerokasta ja huomaamatonta tapaa syödä joka päivä 500 kilokaloria vähemmän
- Kumppanisi haluaa todennäköisesti erota, jos hän kysyy sinulta yhden näistä 7 kysymyksestä
- Nämä 7 asiaa mies pitää sinulta salassa – ja se on hyvä
- Tämä määrä entisiä petikumppaneita on ”normaali” lukumäärä
- 10 huomaamatonta merkkiä kertovat, että mies pettää sinua
- Syö tätä ruokaa joka päivä, jos haluat pysyä mahdollisimman nuorekkaan näköisenä
- Näitä 5 asiaa sinun ei kannata koskaan kertoa poikaystävälle
- Silmiesi väri kertoo kaiken tämän hyvinvoinnistasi ja alkoholinkulutuksestasi
- 7 ruokaa, jotka sisältävät eniten biotiinia – syö niitä ja saat upeat hiukset sekä kynnet
- 6 nerokasta ja huomaamatonta tapaa syödä joka päivä 500 kilokaloria vähemmän
- 7 merkkiä, jotka viittaavat siihen, että olet kasvattanut pilalle lellityn lapsen