Nämäkin teot mielletään pettämiseksi, paljastaa kysely
Kyselyn mukaan pettämiseksi lasketaan jopa hieman yllättäviäkin seikkoja.
Monet laskevat pettämiseksi fyysiset teot suutelemisesta seksin harrastamiseen jonkun muun kuin oman kumppaninsa kanssa. Pettämissivusto Ashley Madisonin kysely kuitenkin paljastaa, että pettämiseksi mielletään myös toisenlaisia tekoja.
Kyselyn mukaan yli puolet (55%) on sitä mieltä, että uskottomuuden pahin muoto on syvän tunnesiteen muodostaminen toisen ihmisen kanssa. Myös alastonkuvien lähettäminen jollekin toiselle (46%) ja eroottisten viestien lähettäminen jollekin toiselle (44%) miellettiin uskottomuuden teoiksi.
Hieman vajaa kolmannes (29%) koki nettideittiprofiilin ylläpitämisen pettämiseksi ja samainen määrä totesi, että ajan viettäminen entisen kumppanin kanssa on pettämistä. Noin viidennes (18%) kyselyyn vastanneista nimesi satunnaisen flirttailun jonkun toisen kanssa pettämiseksi.
Ashley Madisonin kyselyn mukaan myös jonkun toisen ihmisen ajatteleminen samalla, kun harrastaa seksiä oman kumppaninsa kanssa, lasketaan uskottomuudeksi. Tätä mieltä oli 18 prosenttia kyselyyn osallistuneista.
Kenties hieman yllättäen, 18 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että meneminen ulos syömään jonkun vastakkaista sukupuolta olevan henkilön kanssa on pettämistä. Listan häntäpäässä olivat yhteydenpito ex-rakkaan kanssa (16%) ja toisesta ihmisestä fantasioiminen (13%).
Kyselystä uutisoinut Metro huomauttaa, että kaikki nämä uskottomuudeksi lasketut teot ovat itse aiemmin pettäneiden ihmisten määrittelemiä, joten he voivat tietää, mistä puhuvat. On kuitenkin tärkeää, että jokainen keskustelee oman kumppaninsa kanssa siitä, missä menee uskottomuuden raja – mikä on hyväksyttyä ja minkälaisilla teoilla vain satuttaa kumppaniaan – jotta parisuhteen osapuolet ovat samalla sivulla asioista.
Lähde: Metro
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Kuinka selvitä pettämisestä? 7 keinoa, jotka todellakin auttavat
- Jos kumppanisi käyttää usein tätä sanaa, hän saattaa pohtia eroa
- Maailman onnellisin maa: Onnellisuuden vaikutus hyvinvointiin
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi