Nämä 9 merkkiä paljastavat, että ihastuksesi ei ole ihastunut sinuun
Jos huomaat edes osan näistä merkeistä, kannattaa siirtyä eteenpäin seuraavaan ihastukseen.
Ihastumisen tunne on ehkä yksi maailman upeimmista tunteista! Paitsi silloin, jos ihastuksen tunne on yksipuolista! Ei ole mitään kamalampaa, kun päiväunet ja mahassa olevat perhoset ovat vain sinun puolellasi, mutta ihastuksesi kohde ei tunnu olevan yhtä hurmioissaan sinusta.
Välillä on vaikea pystyä tulkitsemaan, mitä ihastuksen kohde tuntee. Joitakin ihmisiä on vaikeaa lukea, ja voi olla vaikeaa päätellä, onko toinen kenties vain hyvin ujo, vai eikä hän yksinkertaisesti ole sinusta kiinnostunut.
Seuraavat merkit kuitenkin paljastavat melkoisella varmuudella, että hän ei ikävä kyllä ole yksinkertaisesti kiinnostunut sinusta.
- Hän ei edes tiedä tai muista nimeäsi.
Tämä on huono merkki, sillä jos teillä on yhteisiä tuttuja, hän olisi kyllä selvittänyt nimesi, ja jos hän olisi jo kuullut sen, hän ei missään nimessä olisi unohtanut sitä. - Hänellä kestää ikuisuus vastata sinun viesteihisi.
Hän saattaa odottaa tunteja tai jopa päiviä ennen kuin vastaa viestiisi, ja silloinkin vastaukset ovat usein lyhyitä ja melko tylsiä. - Sinä teet aina aloitteen
Sinä olet aina se, joka aloittaa viestittelyn tai ehdottaa, että tapaisitte. Hän ehkä vastailee tai suostuu tapaamaan sinut, mutta ei koskaan ehdota mitään itse. - Hän nojaa sinusta poispäin
Tämä on melko selvä merkki siitä, että hän ei ole sinusta kiinnostunut. Jos hän nojaa poispäin tai välttelee fyysistä kontaktia kanssasi, voit unohtaa tämän tyypin. - Hän ei kuuntele, kun puhut
Jos hän olisi kiinnostunut sinusta, hän kuuntelisi tarkkaan mitä sanot, ja haluaisi tietää sinusta kaiken mahdollisen. Jos hän tuntuu olevan kiinnostuneempi puhelimestaan tai keskeyttää sinut kertoakseen omaa juttuaan, forget it! - Hän puhuu muista naisista
Jos hän puhuu muiden naisten deittailemisesta tai siitä, kuinka kaunis tai pantava joku muu on, kannattaa lopettaa tämän tyypin jahtaaminen. - Hän kohtelee sinua kuin muitakin ystäviään
Jos olet osa porukkaa ja hengaat hänen kavereidensa kanssa, tarkkaile miten hän kohtelee sinua. Säästääkö hän sinulle hyvän istumapaikan, huomioiko hän sinua enemmän kuin muita tai antaako hän sinulle kyydin kotiin? Jos hän kohtelee sinua kuin muitakin kavereita, olet hänelle todennäköisesti vain yksi jätkistä. - Hän välttelee sinua
Hän on kenties huomannut, että olet yksipuolisesti ihastunut häneen, ja kokee sen vaivaannuttavaksi. Jos hän tuntuu välttelevän seuraasi, hän todennäköisesti tekeekin sitä. - Hän ei muista sinulle tärkeitä asioita
Unohtaako hän syntymäpäiväsi eikä muista mikä oli lempielokuvasi? Unohtaako hän myös mitä harrastat tai mikä on unelma-ammattisi? Jos hän ei muista asioita, jotka ovat sinulle tärkeintä, hän tuskin on kovin kiinnostunut sinusta.
Jos huomaat edellä mainittuja merkkejä ihastuksesi käytöksessä: jatka matkaa! Hän ei ole sinusta läheskään yhtä kiinnostunut, kuin sinä hänestä!
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Life ’N’ Lesson / Kuva: Anthony Tran, Unsplash
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi