Nämä 8 matkalaukun pakkaamisvirhettä pilaavat lomasi – ”…ei hyödynnä kenkiä pakkaamisessa…”
Loman voi pilata jo ennen kuin se on kunnolla edes alkanut.
Saatat pilata sen jopa siten, että pakkaat matkalaukkusi väärällä tavalla. Tuo voi kuulostaa oudolta, mutta katsohan tästä alta, miten niin voi käydä. Laukun pakkaamisessa voi todellakin tehdä monenlaisia kohtalokkaita virheitä.
Näitä matkalaukun pakkaamisvirheitä kannattaa vältellä, jos ei halua pilata lomaansa
- Pakkaa vaatteita, kenkiä ja asusteita mukaan aivan liikaa eikä kohteessa voi ostaa juuri mitään esimerkiksi matkamuistoja, koska ne eivät mahdu laukkuun.
- Pakkaa liian myöhään ja joutuu tekemään sen liian kiireessä, jolloin moni tärkeä asia voi unohtua kotiin.
- Ei muista tarkistaa kohteessa olevaa säätilaa, jolloin esimerkiksi takki jää kotiin, vaikka sille olisi tarvetta.
- Ei rullaa vaatteita, vaan taittelee ne, joka vie enemmän tilaa.
- Ei hyödynnä kenkiä pakkaamisessa. Niiden sisään mahtuisi paljon tavaraa.
- Pakkaa mukaan monta juuri ostamaansa vaatetta, jotka eivät sovikaan päälle niin hyvin kuin vielä pukukopissa luuli.
- Pakkaa kaiken omaan matkalaukkuun. Jos matkalaukku katoaa ja olisi pakannut osan puolison laukkuun, joka ei mennyt hukkaan, olisi jotain päällepantavaa.
- Ei pakkaa hygieniatuotteita kunnolla. Ne voivat vuotaa laukkuun, jos ei tee niin.
Tässä olivat pahimmat virheet, joita voi tehdä matkalaukkua pakatessa.
Lähde: Reader’s Digest
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi