Nämä 6 nerokasta niksiä auttavat sinua nukahtamaan helteellä
Moni meistä kärsii nukahtamisvaikeuksista kesähelteillä. Tähän on kuitenkin olemassa helpottavia keinoja!
Hyvin moni meistä kärsii enemmän tai vähemmän säännöllisesti nukahtamisvaikeuksista, eivätkä kesähelteet ainakaan auta asiaa. Moni onkin taas tänä kesänä joutunut pyöriskelemään kuumassa makuuhuoneessa tuskissaan pitkälle aamuyöhön, sillä makuuhuonetta tuntuu olevan mahdotonta viilentää nukahtamisen helpottamiseksi.
Vaikka jollakuilla onnekkailla onkin kotonaan ilmastointi, jonka avulla pitää asunto viileänä kesähelteillä, ei suurimmalla osalla meistä ole tällaista luksusta apunaan.
Onneksi itsensä viilentämiseen yöllä on olemassa muitakin keinoja. Seuraavien vinkkien avulla saat paremmin unta helteillä ilman isoja investointeja.
- Kuumavesipullo
Teekin päinvastoin, ja tee kuumavesipullosta kylmä! Täytä pullo ja laita se pakastimeen muutama tunti ennen nukkumaan menoa. Laita jääkylmä pullo lakanoiden väliin hieman ennen kuin menet nukkumaan, ja anna lakanoiden jäähtyä kunnolla. - Oikeanlainen patja
Nykyisin on olemassa lämpötilaa sääteleviä patjoja, mutta ellet ole valmis investoimaan niin paljon, myös luonnonkuitua sisältävät patjat käyvät mainiosti, sillä nekin pitävät sinut viileänä. Esimerkiksi villalla, puuvillalla tai bambukuiduilla täytetyt patjat ovat muita viileämpiä, ja siten erinomaisia helteillä. - Oikeat lakanat
Puuvillalakanat ovat hyvä valinta helteille, ja mitä korkeampi langan tiheys niissä on, sitä parempi. - Minimoi valo
Luonnonvalon minimoiminen makuuhuoneessa auttaa myös pitämään huoneen viileämpänä helteillä. Erityisesti puusta valmistetut kaihtimet ovat tähän erityisen tehokkaita, mutta myös paksusta kankaasta valmistetut pimennysverhot ovat tehokkaita viilentäjiä. - Tarkista ikkunasi ilmansuunta
Tätä ei suurin osa varmaan tiedä, mutta sillä on merkitystä, mihin suuntaan ikkunasi ovat. Jos makuuhuoneesi ikkuna on etelän suuntaan, voit hyvin avata ikkunan raolleen yöksi, jotta raikasta ilmaa pääsee sisään huoneeseen. Jos ikkunasi kuitenkin on pohjoisen suuntaan, kannattaa se pitää kiinni, sillä ethän halua päästää lämmintä ilmaa huoneeseen. - Sammuta sähkölaitteet
Varmaankin kaikki ovat kuulleet neuvon, että teknologiaa ei tulisi käyttää juuri ennen nukkumaan menoa, sillä sininen valo rasittaa silmiämme ja vaikeuttaa nukahtamista. Teknisten vempaimien käyttö ja jopa töpselien pitäminen pistorasiassa voivat kuitenkin myös lämmittää makuuhuonetta huomaamattamme. Sulje siis kaikki vempaimet nukkumaan mennessäsi, ja irrota pistorasiasta kaikki virtajohdot, jotka eivät yöaikaan ole välttämättömiä. Näin autat huonetta pysymään mahdollisimman viileänä.
Ota neuvot käyttöön seuraavalla kerralla, kun lämpömittarisi lähestyy hellelukemia.
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: The Sun / Kuva: Slumber Sleep Aid, Unsplash
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi