Nämä 6 myyttiä syömishäiriöistä eivät pidä paikkaansa
Nämä yleiset myytit syömishäiriöihin liittyen eivät ole totta.
Syömishäiriöt ovat monelle (toivottavasti) kaukainen ja vieras asia, minkä takia niihin liittyy paljon erilaisia uskomuksia ja myyttejä.
Huffington Post koosti yhteen yleisiä väärinkäsityksiä aiheeseen liittyen. Alla on kuusi myyttiä syömishäiriöistä ja totuudet niiden takaa.
Myytti: Syömishäiriöt koskevat vain valkoihoisia naisia
Todellisuudessa näin ei ole, vaan syömishäiriöistä voi kärsiä kuka tahansa sukupuoleen tai rotuun katsomatta. Yhdysvaltalaisen National Eating Disorders Association (NEDA) -yhdistyksen arvioin mukaan 20 miljoonaa naista ja 10 miljoonaa miestä nykypäivänä tulee kärsimään kliinisesti merkittävästä syömishäiriöstä elämänsä aikana. Vuonna 2007 tehty kysely ei löytänyt eroavaisuksia syömishäiriöiden määrissä eri etnisiin ryhmiin kuuluvien väliltä, mutta NEDA:n mukaan vähemmistöt saavat epätodennäköisemmin apua.
Myytti: Syömishäiriöihin sairastuvat vain nuoret
Vuonna 2012 julkaistu tutkimus sai selville, että on suuri määrä syömishäiriöihin sairastuneita yli 50-vuotiaita naisia.
”Vanhemmilla naisilla on mielestäni suuri paine näyttää siltä, että he eivät ole ikäänymässä. Kaikessa on kyse nuorelta näyttämisessä ja yrityksistä pysyä hoikkana ja viehättävänä, tarkoitti se sitten leikkauksia, kosmetiikkaa tai mitä tahansa. Paine pysyä nuorena on niin kova. Se johtaa epäterveellisen syömisen ja ruokavalion polulle”, tohtori Cynthia Bulik, syömishäiriöohjelman johtaja Pohjois-Carolinan yliopistosta kommentoi tutkimusta.
Myytti: Kaikki syömishäiriöitä sairastavat ovat langanlaihoja
Syömishäiriöihin erikoistunut tohtori Edward Selby Rutgersin yliopistosta kertoi Huffington Postille, että esimerkiksi bulimiaa sairastava tai määrittelemätöntä syömishäiriötä sairastava voi olla minkä painoinen tahansa.
”He voivat olla alipainoisia, normaalipainoisia, ylipainoisia tai liikalihavia. Pelkästään ihmistä katsomalla ei voi tietää, onko hänellä syömishäiriötä vai ei”, Selby sanoi.
Koska syömishäiriöön sairastunut ei ”näytä” sairaalta, he saattavat epätodennäköisemmin hakea paua tai heidät otetaan vähemmän vakavasti apua hakiessaan.
Myytti: Anoreksia ja bulimia ovat yleisimmät syömishäiriöt
Tohtori Selbyn mukaan yleisin syömishäiriö on EDNOS, niin sanottu epätyypillinen syömishäiriö.
”Se tarkoittaa, että henkilöllä on syömisongelmia tai paino- ja kehonkuvaongelmia, mutta he eivät sovi anoreksian tai bulimian diagnostisia kriteereitä”, Selby kertoi.
Koska sen oireet ja kokemukset vaihtelevat laajasti ja sitä huomioidaan mediassa vähemmän, sitä sairastavat eivät välttämättä edes tiedä omaavansa ongelmaa.
Myytti: Syömishäiriö on valittu elämäntapa
”Tämä on ehkä vahingollisin myytti, jonka kanssa potilaat ovat tekemisissä”, tohtori Bulik sanoi ja lisäsi, että syömishäiriöt ovat sairaus, ei valinta.
Ajatus siitä, että syömishäiriöt olisivat ”valinta” voivat vaikeuttaa sairastavia avautumaan perheelle ja ystävilleen, koska pelkäävät tulevansa tuomituksi tai vain saavansa kehotuksen vain syödä.
Myytti: Ongelmaperheet aiheuttavat syömishäiriöt
Tohtori Selbyn mukaan myyttiä perheen syystä kuulee, mutta syömishäiriöön vaikuttavat monet tekijät geeneistä sosiaalisiin ja kulttuurisiin tekijöihin.
”Se voi repiä perheitä rikki, vaikka perhe on olennainen osa toipumista syömishäiriöstä”, Selby sanoi.
Lähde: Huffington Post
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi