Nämä 5 tapaa ovat kehosi kannalta parhaat tavat kuntoilla, suosittelee Harvardin professori
Professori on listannut viisi erilaista tapaa kuntoilla, joista on iloa keholle.
Säännöllinen liikunta on hyvästä, mutta toiset kuntoilutavoista voivat olla parempia kehosi kannalta kuin toiset. Harvardin lääketieteellisen tiedekunnan lääketieteen professori I-Min Leen mukaan esimerkiksi maratonin juokseminen ei ole niin hyvästä keholle kuin voisi kuvitella, kertoo Business Insider.
Pitkien matkojen juokseminen voi rasittaa niveliä ja ruoansulatuselimistöä. Business Insiderin mukaan Lee suosittelee sen sijaan viittä toisenlaista tapaa kuntoilla, mistä on iloa keholle niin laihduttamisen ja lihasmassan kasvattamisen kuin sydämen ja aivojen suojaamisen sekä luiden vahvistamisen kannalta.
Business Insiderin mukaan löydökset on esitelty Harvardin lääketieteellisen Starting to Exercise –terveysraportissa, jossa suositellaan parhaimpia kuntoilumuotoja keholle.
Alla on viisi sellaista.
Uiminen
Harvard Healthbeat -uutiskirjeen tekijöiden mukaan uimista voisi kutsua täydelliseksi treeniksi. Sen lisäksi, että uidessa lähes jokainen kehon lihas tekee töitä, voi uiminen nostaa sykettä parantamaan sydänterveyttä ja suojaamaan aivoja ikään liittyvältä rappeutumiselta. Vedessä oleminen tekee tällaisesta kuntoilusta myös rasittamatonta.
”Uiminen on hyvästä heille, joilla on niveltulehdus, koska se on vähemmän omaa painoa kannattavaa”, Lee sanoi uutiskirjeessä.
Business Insiderin mukaan kun ui säännöllisesti vähintään 30-45 minuuttia kerrallaan, kuntoilee silloin aerobisesti, joka tuoreiden tutkimusten mukaan voi muun muassa auttaa taistelemaan masennusta vastaan, parantaa mielialaa ja vähentää stressiä.
Taiji
Tämä kiinalainen laji yhdistää joukon siroliikkeisiä, ”virtaavia” liikkeitä, mikä luo eräänlaisen liikkuvan meditaation. Tätä lajia toteutetaan hitaasti ja hellästi, keskittyen suuresti ja kiinnittäen erityistä huomiota syvään hengittämiseen. Koska taijissa liikutaan yksilölliseen tahtiin, on se mahdollinen harrastus monille ikään tai liikunnaliseen tasoon katsomatta.
”Taiji on erityisen hyvästä iäkkäämmille, koska on tasapaino on tärkeä osa kuntoa ja tasapaino on asia, jota menetämme, kun ikäännymme”, Lee kertoi.
Voimaharjoittelu
Kaikkein yksinkertaisimmillaan voimaharjoitteluun liittyy painojen käyttö vastuksen luomiseksi painovoiman vetovoimaa vastaan. Painona voi olla oma keho, vapaat painot, kuminauhat tai nilkkapainot. Tutkimusten mukaan vahvempien lihasten rakentamiseksi voi käyttää raskaita painoja ja pientä toistojen määrää tai kevyempiä painoja ja suurempaa toistojen määrää.
Fysiologi Chris Jordanin mukaan terveiden aikuisten pitäisi sisällyttää vastusharjoittelua 2-3 päivälle niistä 4-5 päivästä viikossa, kun kuntoilee. Myös korkean intensiteetin harjoittelua, HIIT-treeniä, voi hyödyntää samojen tulosten saamiseksi. Kokeiletpa sitten mitä tahansa treeniä, tärkeää on jatkaa sen tekemistä.
”Tulosten saamiseksi johdonmukaisuus on avainasemassa”, Jordan sanoi.
Käveleminen
Business Insiderin mukaan käveleminen voi olla voimakas lääke. Useat tutkimukset väittävät, että vähintään 30 minuuttia kävelemällä – edes kohtalaisella tahdilla – voi olla hyötyjä aivoille ja vartalolle. Vakavasta masennuksesta kärsivien kanssa toteutettu esitutkimus selvitti, että kävelemälä 30 minuuttia juoksumatolla kymmenenä päivänä putkeen oli riittävästi tuottamaan kliinisesti ja tilastollisesti merkittävää laskua masennuksessa.
Jos et kuntoile säännöllisesti, Harvardin väki suosittelee, että aloitat kävelyrutiinin 10-15 minuutin pätkillä ja siitä kasvatat 30-60 minuutin lenkkeihin.
Kegelin harjoitukset
Kegel-harjoitukset ovat tärkeät sukupuoleen katsomatta, koska ne auttavat vahvistamaan lihasjoukkoa, joista yleensä puhutaan nimellä lantionpohjanlihakset. Ikääntyessä nämä lihakset, joihin lukeutuu kohtu, virtsarakko, ohutsuoli ja peräsuoli, voivat alkaa heikentyä. Niiden pitäminen kestävinä voi omata Business Insiderin mukaan tärkeitä hyötyjä, kuten estää noloja vahinkoja, kuten virtsankarkailua tai vahingossa tapahtuvaa piereskelyä.
Business Insiderin mukaan oikea tapa lantionpohjalihasten treenaamiseen on puristaa lihaksia, joita käyttäisit pissan tai pierun pidättämiseen. Harvardin väki suosittelee pitämään jännitystä 2-3 sekuntia, sitten vapauttamaan ja toistamaan tämän kymmenen kertaa. Parhaimmat tulokset saadakseen tätä kannattaa toistaa 4-5 kertaa päivässä.
Lähde: Business Insider
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi