Nämä 5 piilevää merkkiä kertovat, että saatat olla masentunut, etkä edes tiennyt sitä – Näihin kannattaa reagoida heti
Masennus on vakava sairaus, joka on hyvä tunnistaa ajoissa. Kuulostavatko seuraavat oireet tutuilta?
Pitkän koronapandemian aikana moni on voinut tuntea itsensä epätavallisen alakuloiseksi, ärtyneeksi tai turhautuneeksi. Mutta missä kohtaa kyseessä onkin vakavasta masennuksesta, joka vaatii hoitoa? Jos olet kokenut seuraavia oireita, kannattaa ottaa asia tosissaan!
- Olet jatkuvasti väsynyt etkä nuku (tai nukut liikaa)
Masennus vie kaiken energiasi ja tekee sinusta apaattisen. Olet niin väsynyt, ettet enää tee asioita, joista ennen nautit. Nukut joko todella paljon, tai et saa unta lainkaan. - Mielialasi heittelevät ääripäästä toiseen
Saatat tuntea itsesi todella ärtyneeksi jostain aivan pienestä asiasta, ja seuraavassa hetkessä oletkin pohjattoman surullinen ja itket. Masennus saa mielialasi heittelemään nopeasti ja voimakkaasti. - Puheenaiheistasi on tullut synkkiä
Oletko alkanut puhua synkistä asioista, kuten kuolemasta? Synkät puheet ovat usein merkki masennuksesta ja voivat pahimmassa tapauksessa jopa enteillä itsemurhaa. Jos huomaat – tai sinulle huomautetaan – että puheenaiheesi ovat synkkiä, kannattaa suhtautua asiaan vakavasti. - Elämänasenteesi on muuttunut
Jos huomaat yhtäkkiä suhtautuvat elämään avuttomasti tai toivottomasti, kannattaa tähän kiinnittää huomiota. Saatat myös tuntea arvottomuutta, itseinhoa ja tarpeetonta syyllisyyttä asioista. Jos tunnistat nämä merkit, sinun olisi hyvä puhua asiasta jonkun kanssa. - Et ole enää kiinnostunut asioista, joista nautit ennen
Hyvin tyypillinen masennuksen merkki on, ettet enää ole kiinnostunut asioista, joita ennen mielelläsi teit. Et esimerkiksi enää halua tai jaksa nähdä ystäviäsi, urheilla tai käyttää aikaasi muihin harrastuksiin.
Kuulostiko jokin merkki tai useampi tutulta? Sinun kannattaa ehdottomasti puhua jonkun kanssa ja miettiä, mitä voisit tehdä voidaksesi paremmin!
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Inc.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi