Nämä 3 horoskooppimerkkiä kohtaavat elämänsä rakkauden vuonna 2022
Kuulutko sinä näihin onnekkaisiin?
Oletko jo pitkään etsinyt sielunkumppaniasi ja elämäsi rakkautta? Etsintä saattaa joskus tuntua toivottamalta, ja ajoittain kaikilla sinkuilla saattaa pyöriä päässä pelko, että tätä unelmien henkilöä ei koskaan löydy.
Ainakaan kolmen horoskooppimerkin ei tarvitse enää murehtia asiaa, sillä vuosi 2022 tuo heille mukanaan heidän elämänsä rakkauden.
Kuulutko sinä heihin?
- Vaaka
Vaaka on tunnettu siitä, että hänen on vaikeaa lopettaa ylianalysointi ja yksinkertaisesti heittäytyä tunteidensa mukana. Vaaka pysty heittäytymään kunnolla vasta, kun tapaa ihmisen, johon luottaa täydellisesti. Vuosi 2022 tuo tämän ihmisen mukanaan. Tämä ei tapahdu vielä keväällä, joten ole kärsivällinen! Tuleva kumppanisi kävelee elämääsi elokuun jälkeen, ja tulee jäämään aina rinnallesi. Loppuvuotesi on siis täynnä rakkautta ja harmoniaa, nauti siitä!
- Kalat
Kaloille on ennustettu romantiikkaa jo helmikuusta alkaen, joten jos kuulut tähän merkkiin, saattaa elämääsi jo olla purjehtinut tuoreeltaan sielunkumppanisi. Kevääsi tulee olemaan täynnä suuria tunteita ja huipennus tapahtuu 10.5., jonka on ennustettu olevan paras päivä sinulle pitkään aikaan! Ehkä sinä ja elämäsi rakkaus viette suhteenne silloin seuraavalle tasolle?
- Neitsyt
Uranus tuo elämääsi rakkauden tänä vuonna. Se tekee sinut romanttiseksi ja tuo rakkauselämääsi uusia tuulia. Erityisesti kesäkuukausina pääset nauttimaan flirttailusta ja hauskanpidosta, mutta syyskuu tuo tullessaan jotain vielä parempaa: ihmisen, jonka kanssa haluat vakavan suhteen.
Jos kuuluit näihin horoskooppimerkkeihin, varaudu romantiikantäyteisiin hetkiin!
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Cosmopolitan / Kuva: Priscilla du Preez, Unsplash
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi