Nämä 10 merkkiä kertovat, että kehosi on saanut liikaa sokeria
Jos olet syönyt sokeria liikaa, huomaat sen näistä merkeistä.
EI varmaankaan tule sinulle yllätyksenä, että sokeri ole mikään varsinainen terveysherkku. Ikävä kyllä sokeria sisältävät herkut ovat usein niin hyviä, että niitä on todella vaikeaa vastustaa, ja sen vuoksi moni syökin sokeria enemmän, kuin olisi hyväksi.
Sokeri on terveydelle huono valinta monella tavalla, ja liika sokerinkulutus nostaa riskiä sairastua muun muassa diabetekseen.
Moni ei kuitenkaan välttämättä edes tiedosta syövänsä liikaa sokeria, ja sitä saattaakin olla vaikea havaita, ellei osaa tunnistaa merkkejä.
Seuraavista merkeistä tunnistat, että olet syönyt liikaa sokeria.
- Sinulla on jatkuvasti nälkä
- Sairastut usein virtsatientulehdukseen
- Sinulla on jatkuva pissahätä
- Ihosi on todella kuiva
- Sinulla on koko ajan jano
- Sinun on vaikea keskittyä mihinkään
- Olet jatkuvasti väsynyt
- Näkökykysi ei ole enää yhtä tarkka kuin ennen
- Vastustuskykysi on heikentynyt ja olet usein sairas
- Olet jatkuvasti huonolla tuulella ja mielialasi heittelee suunnasta toiseen
Kuulostivatko edellä mainitut merkit tutuilta? Siinä tapauksessa sinun kannattaa vähentää sokerin kulutustasi.
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Wunderweib
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi