Nämä 10 arkista merkkiä kertovat, että olette matkalla kohti avioeroa – tai ainakin teidän pitäisi olla
Kaikki suhteet eivät ole säilyttämisen arvoisia, ja nämä arkiset merkit osoittavat, onko teillä tällainen suhde.
Vaikka jokainen meistä toivoisi, että juuri oma parisuhde olisi vuosisadan rakkaustarina, ei asia ikävä kyllä usein ole niin.
Moni suhde on alun perinkin tuomittu epäonnistumaan, vaikka toinen tai kumpikin osapuoli ehkä toivoisikin, että suhteella olisi tulevaisuus.
Suhteen päättymiseen on lukemattomia syitä, mutta kaksi kaikkein yleisintä ovat uskottomuus ja taloudelliset syyt. Näiden kahden lisäksi löytyy kuitenkin valtava määriä erilaisia syitä ja tekosyitä.
Moni ei välttämättä osaa nähdä etukäteen, että oma parisuhde on päättymässä, ja on kuin puulla päähän lyöty, kun toinen ilmoittaa lähtöaikeistaan.
Usein arkisia merkkejä on kuitenkin nähtävissä paljon jo ennen kuin toinen ilmoittaa lähdöstään. Seuraavista merkeistä tunnistat, että suhteenne on tulossa tiensä päähän.
- Olette alkaneet mennä nukkumaan eri aikaan
- Välttelet seksiä kaikenlaisin eri tekosyin, koska sinun ei yksinkertaisesti tee mieli
- Kumppanisi on aloittanut uuden harrastuksen, ja se vie nyt hänen koko vapaa-aikansa
- Kumppanisi viettää kaiken aikansa somessa
- Kumppanisi viettää kaiken aikansa töissä, ja työpäivistä on tullut todella pitkiä
- Kumppanisi on alkanut panostaa yllättäen ulkonäköönsä aiempaa enemmän
- Olet kyllä fyysisesti samassa paikassa, mutta henkisesti jossain aivan muualla
- Kumppanilla on yllättäen uusi, läheinen ystävä elämässään, jolle hän kertoo kaiken
- Et enää uskalla kertoa huolistasi kumppanillesi, tai näyttää haavoittuvuuttasi
- Ette enää vietä laatuaikaa yhdessä, ja teette hauskoja asioita vain eriksenne
Kuulostiko osa kohdista tutulta? Kannattaa varautua siihen, että ne saattavat enteillä lähestyvää eroa.
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Your Tango
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi