Näitä väärinkäsityksiä ja harhaluuloja naisilla on synnytyksen suhteen
Neljä synnytysmyyttiä murrettiin.
Epiduraalipuudutuksen ottaminen synnytystä varten tuo ihanaa helpotusta monille naisille, mutta erään tutkimuksen mukaan se myös pidentää itse synnytyksen kestoa. Tutkimukseen osallistui 42 000 naista, joista osa sai epiduraalin ja osa ei.
Puudutetuilla naisilla kesti kahdesta kolmeen tuntia pidempään synnytyksen toinen vaihe verrattuna naisiin, jotka eivät saaneet puudutusta. Aiemmin epiduraalin uskottiin pidentävän synnytystä noin tunnilla.
”Epiduraalit ovat yhdistetty pidempiin synnytyksiin enemmän kuin aluksi luulimme, mutta emme löytäneet suoraa syytä, miksi näin on”, kommentoi tutkimusta sen pääkirjoittaja Yvonne Cheng.
Monille naisille kerrotaan, että epiduraali ei vaikuta synnytyksen kestoon. Se on yksi monesta väärinkäsityksestä ja alla on neljä lisää:
Myytti 1: Epiduraali turruttaa kaiken vyötäröstä alaspäin
On totta, että epiduraali lieventää ja jopa poistaa synnytyksen aiheuttamaa kipua, mutta se ei saa naisia täysin tunnottomiksi. ”Monet epiduraalin saaneet naiset yllättyvät, kun tuntevat paljon painetta, kuin he koettaisivat työntää keilapallon ulos”, synnytyslääkäri ja gynekologi Chandra Adams kertoo ja sanoo paineen viestivän, että on aika työntää. Paineen tunne vaihtelee jokaisen supistuksen myötä ja sitä ilmenee 2-3 minuutin välein synnytyksen toisessa vaiheessa.
Myytti 2: Lapsivedenmeno on sottaista
Elokuvien ja television maailmassa lapsiveden meneminen on yleensä sottaista ja loiskuvaa, mutta se ei ole täysin realistista. ”On olemassa tapauksia, missä se pulppuaa ulos. Mutta jos lapsen pää on alhaalla, se on kuin korkki ja lapsivesi tihkuu ulos”, Adams sanoo. Monet naiset eivät Yahoo Shinen mukaan edes tiedä, että lapsivesi on mennyt. ”On myös olemassa se käsitys, että kun lapsivedet tulevat, on aika rientää sairaalaan, mutta useimmilla naisilla on 24 tunnin ikkuna siitä synnytyksen alkuun”, Adams kertoo.
Myytti 3: Kerran keisarinleikkaus, aina keisarinleikkaus
Ennen keisarinleikkauksella synnyttäneille naisille kerrottiin, että he eivät voineet synnyttää ilman leikkausta muita lapsiaan kohdun rikkoutumisen pelon vuoksi (keisarinleikkauksessa syntynyt arpi saattaisi avautua), mutta näin ei enää ole. Adamsin mukaan riski on noin .8 tuhannesta.
Myytti 4: Naiset synnyttävät selällään
”Tämä on tavallaan totta, mutta se riippuu siitä, oletko ottanut epiduraalia vai et”, Adams sanoo ja jatkaa: ”Jos olet tunnoton vyötäröstä alaspäin, lääkärisi voi asetalla sinut selällesi, koska sinulla ei ole tasapaino kunnossa.” Synnyttämisen voi tehdä myös vasemmalla kyljellä, seisaaltaan, kyykystä tai makuuasennosta.
Lähde: Yahoo! Shine
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi