Näitä unia on nähty paljon koronapandemian aikana ja tätä ne tarkoittavat – mm. unia, joissa hampaat putoavat suusta
Maailmasta on tullut kummallinen sen jälkeen, kun koronapandemia alkoi ja se on sitä myös, kun nukutaan.
Ei varmasti ole mikään ihme, että viime aikoina monet ovat nähneet kummallisia unia. Unilad -sivustolla kerrotaan millaisia nämä unet ovat usein olleet ja mitä niiden näkeminen tarkoittaa. Osaa niistä on voinut toki nähdä ennen korona-aikaakin, mutta niitä on yhä useampi kertonut nähneensä.
Tätä juttua varten on haastateltu uniasioita tutkivaa, Lee Chambersia, joka kertoo mitä unet voivat tarkoittaa. Hän on huomannut monien olevan sitä mieltä, että unet ovat jotain jäänteitä menneisyydestä. Toiset taas uskovat, että niillä käsitellään jotain emotionaalisia ongelmia, joita ei pysytä hereillä ollessa kohtaamaan. Tässä hänen selityksensä sille, miksi tietynlaisia unia nähdään, joita on nähty paljon varsinkin koronapandemian aikana.
1. Unet, joissa riidellään ystävien, puolison tai muiden rakkaiden kanssa
Viime aikoina on vietetty enemmän aikaa kotona puolison ja muiden läheisten kanssa, joten ei ole ihme, että heistä on nähnyt myös unta, jossa riidellään. Kyse ei ole välttämättä mistään kaunasta, vaan testailusta, että miten kävisi, jos tekisi niin kuin unessa teki.
2. Tavataan kuuluisia henkilöitä
On yllättävää, kuinka moni tapaa unissaan kuuluisia henkilöitä, vaikka se on oikeassa elämässä harvinaista. Näiden unien lisääntyminen koronapandemian voi johtua siitä, että samalla on lisääntynyt myös digitaalisen median käyttö, jossa nähdään paljon julkisuuden ihmisiä. Sitä kautta he tulevat myös uniin.
3. Vauvaunet
Unien, jotka liittyvät vauvoihin, sanotaan olevan viidenneksi yleisimpiä unia. Ne voivat liittyä siihen, että on koettu, että lastenhoidossa on ollut puutteita. Jos on oltu kotona etätöissä ja siellä ovat olleet myös lapset koko päivän kotona, on ollut vaikea huolehtia lapsista samalla tavalla kuin ennen. Ainakin se on ollut paljon vaikeampaa ja vaativampaa kuin ennen. Ja tämä voi lisätä sitä, että unissa nähdään vauvoja.
4. Karanteenin rikkomiseen liittyvät unet
Karanteenissa oleminen on vaikeaa. Ei ihme, jos on nähnyt unia siitä, että sitä on tullut rikottua. Sellaista on hyvä testata turvallisessa ympäristössä eli unissa, että miten käy, jos rikkoo karanteenisääntöjä.
5. Nähdään unta, joissa herätään eikä tiedetä mikä päivä on meneillään
Tällaisesta unesta herätessä voi luulla esimerkiksi, että on oma syntymäpäivä, ja vähän sen jälkeen todeta, että ei olekaan juuri se päivä. Tämä voi liittyä siihen, että koronapandemian aikana ei olekaan enää ollut rutiineja esimerkiksi lapsia ei ole tarvinnut viedä harrastuksiin. Kun herää aamulla, ei olekaan heti asioita, jotka pitää juuri sinä päivänä tehdä, joten herätessä voi olla vähän sekaisin.
6. Unihalvaus, painajaisunet ja pimeän läsnäolo
Koronapandemia on voinut aiheuttaa normaalia enemmän stressiä ja ahdistuneisuutta, joka vaikuttaa myös uniin. Kauhu-unet voivat liittyä tukahdutettuihin tunteisiin.
7. Hampaat putoavat suusta
Uni, jossa menettää hampaita, voi liittyä voiman menettämiseen. Hampaita pidetään yleensä hyvinvoinnin merkkinä. Jos hampaat eivät ole kunnossa, sen näkee nopeasti. Pandemian aikana on oltu huolissaan omasta terveydestä ja viruksen leviämisestä, ja korona näkyy joka paikassa esimerkiksi siten, että ihmisillä on kasvomaskit kasvoilla. Kun unessa näkee, että menettää hampaita, voi se johtua juuri näistä asioista.
Lähde: Unilad
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi