Näitä kahta perusruokaa et saisi lämmittää mikrossa – voivat muuttua vaarallisiksi
Lämmitä nämä perusruoat muualla kuin mikrossa!
Jokainen meistä varmaankin myöntää, että mikro on aivan loistava keksintö! Tuskinpa kovinkaan montaa lukijaa löytyy, jolla ei olisi mikroa keittiössään.
Osa on sitä mieltä, että mikro on laiskan ihmisen tapa kokata, mutta kyllä jokaisen pitää myöntää, että mikro kyllä helpottaa arkea kummasti!
Ruokien lämmittäminen on paljon nopeampaa kuin hellalla tai uunissa, eikä sitä varten tarvitse sotkea paistinpannua tai kattilaa.
Eräs haittapuoli mikrossa kuitenkin on: siellä ei saisi lämmittää aivan mitä tahansa ruokia. Osa ruoista nimittäin voi muuttua joko pahanmakuisiksi, tai jopa vaarallisiksi.
Kaksi erittäin yleistä perusruokaa nimittäin kuuluu niihin asioihin, joita mikrossa ei saisi koskaan lämmittää. Ne ovat perunat ja riisi.
Peruna ja riisi nimittäin voivat mikrossa lämmitettyinä aiheuttaa syöjälleen ruokamyrkytyksen, sillä ne keräävät itseensä bakteereja helposti.
Ennen lämmittämistä kumpaakin ruokaa tulee aina säilyttää jääkaapissa, ja lämmittää sen jälkeen pitkään ja huolella mieluiten paistinpannulla tai uunissa.
Tätä ei kovin moni tiedä, mutta nyt sinä tiedät!
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Wunderweib
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Maailman onnellisin maa: Onnellisuuden vaikutus hyvinvointiin
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi