Näitä ihonhoitotrendejä ennustetaan vuodelle 2022
Vuosi 2021 lähenee loppuaan ja aletaan jo nähdä samalla, millaisia ihonhoitotrendejä on syntymässä.
Niiden mukaan vuonna 2022 tullaan kokeilemaan monia uusia ihonhoitokeinoja. Ihoa pitääkin hemmotella ja hoitaa, joten näistä trendeistä kokeilee osaa varmasti ihan mielellään. Osa niistä auttaa pitämään ihon nuorena ja osa muuten vain hyvässä kunnossa. Tässä on ensi vuodeksi ennustetuista ihonhoitotrendeistä kuusi kappaletta.
1. Kryoterapia eli kylmähoito
Jos olet nähnyt TikTok-videon, jossa hierotaan ihoa kylmällä kurkulla ja kokeillut sitä itse, olet jo periaatteessa kokeillut kryoterapiaa. Kun iho altistetaan kylmyydelle, verisuonet ja huokoset supistuvat, joten iho näyttää silloin kiinteämmältä ja sileämmältä.
2. Kierrätettävissä tai uudelleenkäytettävissä olevat tuotteet
Ympäristöystävällisyys on liittynyt kauneudenhoitoon jo pitkään. Mutta sitä voidaan tehdä entistä paremmilla tavoilla. Esimerkiksi alumiiniin pakattujen tuotteiden määrä on lisääntynyt viime aikoina huomattavasti, koska alumiini on yksi helpommin kierrätettävistä materiaaleista. Myös konepestävät meikinpoistolaput ovat lisääntyneet ja uudelleentäytettävät deodorantit.
3. Vedettömät ihonhoitotuotteet
Vedettömien tuotteiden määrä on alkanut lisääntyä. Ne ovat esimerkiksi kasvojenpesutuotteita, joihin ei ole lisätty vettä, vaan ne laimennetaan vedellä itse. Myös shampoota ja hoitoainetta löytyy tällaisessa tiivistetyssä muodossa.
4. Ihon suojaaminen siniseltä valolta
Näyttöpäätteiden tuijottaminen ei tee hyvää iholle. Niistä tuleva sininen valo vaikuttaa unirytmiin epäsuotuisasti. Kun nukkuu huonosti, se vanhentaa ihoa. Kauneudenhoitoon yritetään etsiä keinoja, joilla suojautua siniseltä valolta.
5. Päänahan hoito
Aiemmin päänahanhoitoon ei keskitytty kovinkaan paljon, mutta siihen tulossa muutos. On huomattu, että päänahka tarvitsee hoitoa ihan yhtä paljon kuin muutkin ihonosat.
6. Ihon entistä tarkempaa suojaamista
Kasvomaskien käyttö ei tee iholle hyvää. Siksi ihon suojaamista aletaan tekemään entistä enemmän. Se tarkoittaa esimerkiksi lisää kosmetiikkakerroksia iholle, jolloin iho pysyy paremmin kosteana ja suojattuna.
Lähde: Purewow
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi