Näistä merkeistä voit olla varma, että kumppanisi on kyllästynyt sinuun – tai sinä häneen

Seuraavat merkit eivät ole hyviä suhteenne jatkon kannalta.
Jokainen suhde alkaa niin kutsutulla kuherruskuukausijaksolla, jonka aikana tunnet perhosia vatsassasi, kun tapaat kultasi tai saat häneltä tekstiviestin, kaikki tuntuu jännittävältä ja et malta odottaa tapaavasi hänet uudestaan.
Ikävä kyllä tämä vaihe päättyy jossain kohtaa, ja se on aivan luonnollista. Yleensä kuherruskuukausivaihe kestää kuukausia, ja joidenkin onnekkaiden kohdalla kenties jopa vuosia. Jossain kohtaa kuitenkin alkaa arki.
Joskus suhteen toiseen – tai kumpaankin – osapuoleen iskee jopa kyllästyminen, jolloin tuntuu, etteivät suhde ja kumppani oikein jaksa enää kiinnostaa.
Pariterapeutin mukaan seuraavat merkit osoittavat, että kumppanisi on kyllästynyt sinuun, tai kenties myös sinä häneen.
- Keskustelun avaaminen
Oletko sinä se, joka aina aloittaa kaikki keskustelunne, ja toinen ehkä maksimissaan ynähtää jotain yksitavuista vastaukseksi? Kokeile lopettaa keskustelun aloittaminen, ja tarkkaile, tekeekö kumppanisi elettäkään vaikkapa kysyäkseen miten päiväsi sujui, tai haluaako hän kertoa sinulle oma-aloitteisesti omasta päivästään tai vaikkapa puida uusinta poliittista kohua. Jos kumppanisi on tyytyväinen hiljaisuuteen, saattaa se olla merkki kyllästymisestä. - Jatkuva puhelimessa roikkuminen
Roikkuuko kumppanisi jatkuvasti puhelimessa ollessaan kanssasi? Jos hän tuntuu olevan aina kiinnostuneempi puhelimestaan kuin sinusta, ei se ole hyvä merkki. - Hän ärsyyntyy sinuun helposti
On aivan luonnollista, että oma kumppani ärsyttää välillä. Jos hän tuntuu kuitenkin ärsyyntyvän kaikkein pienimmistäkin asioista ja lähes kaikesta mitä teet tai sanot, ei se ennusta hyvää. - Olet itsekin kyllästynyt
Yllättävää kyllä, usein oma kyllästymisen tunteemme kuvastaa myös kumppanisi oloa, ja hän on aivan yhtä kyllästynyt kuin sinäkin. Saatatte osoittaa sen eri tavoilla, mutta jos tunnet olosi itse kyllästyneeksi, kannattaa asia ottaa puheeksi kumppanisi kanssa.
Kyllästymisen tunnetta kannattaa käsitellä yhdessä kumppanin kanssa, sillä asialle voi usein tehdä jotain, jos kumpikin osapuoli haluaa pelastaa suhteen.
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Best Life / Kuva: Marcelo Chagas, Unsplash
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Näistä merkeistä voit olla varma, että kumppanisi on kyllästynyt sinuun – tai sinä häneen
- Tämä on suurin yksittäinen syy, miksi pariskunnat eroavat – oletko tällainen nainen?
- 5 tärkeää vinkkiä – älä tee näitä pukeutumismokia muiden häissä
- 5 pukeutumisvinkkiä, joiden avulla erotut työhaastattelussa ja saat paikan
- Tämä salakavala uhka koskettaa joka neljättä suomalaista – 6 helppoa tapaa auttavat sinua välttymään siltä
- Onko miehelläsi halut kateissa? Nämä arkipäiväiset keinot voivat olla avuksi
- Nämä 10 arkista merkkiä kertovat, että olette matkalla kohti avioeroa – tai teidän pitäisi olla
- 5 hälytysmerkkiä, joilla kehosi viestii, että syöt liikaa rasvaa
- 10 kysymystä, joita mies ei koskaan saisi kysyä sinulta, vaikka hän olisi kuinka utelias
- Äitien säännöt: 10 mokaa, joita tulisi välttää leikkipuistossa
- Onko sinulla tämä silmien väri? Suurempi todennäköisyys sairastua alkoholismiin
- 10 merkkiä siitä, että et saa tarpeeksi magnesiumia – näin tunnistat oireet
- 3 asiaa, joita mies kaipaa naiseltaan päivittäin
- Älä ikinä tee miehellesi näitä 7 asiaa – eivät ole hyvän suhteen tunnusmerkkejä
- 10 kysymystä, joita mies ei koskaan saisi kysyä sinulta, vaikka hän olisi kuinka utelias
- 10 yllättävää merkkiä kertovat, että olet poikkeuksellisen älykäs
- Juo tätä juomaa, jos kasvosi punoittavat – auttaa nopeasti
- Jos miehesi altistuu tälle, pettää hän sinua todennäköisemmin
- 10 todella omituista faktaa ennustavat, että avioliittosi epäonnistuu
- 5 neuvoa, joiden avulla avioliittosi kestää ikuisesti