Näistä kummallisista oireista voit tietää, että sinulla on long covid
Vaikka korona voi olla jopa oireeton tai vähäoireinen, joillekin se aiheuttaa pitkäkestoisia joskus vakaviakin oireita.
Pitkäkestoinen COVID-19 (long covid) voi oireilla monella eri tavalla. Jokaista sen aiheuttamaa oireitta ei välttämättä edes tunnista johtuvan sairastetusta koronasta. Koronatartunta on jo itsessään iso taakka elimistölle. Siitä toipumisen jälkeen joissakin tapauksissa ilmenee oireita pitkänkin aikaa.
Tässä ovat yleisimmät long covid -oireet
Pitkään kestäviä oireita voi ilmentyä myös silloin, vaikka korona olisi ollut lieväoireinen. Kyseessä on long covid, jos oireita esiintyy koronaviruksen akuutin vaiheen jälkeen yli neljän viikon jälkeen. Tutkimuksen mukaan noin 40 prosentilla koronatartunnan saaneista on oireita vielä yli kuuden kuukauden kuluttua taudin sairastamisesta. Oireet voivat olla epämääräisiä ja osittain myös kummallisiakin. Siksi on hyvä tietää, mitkä oireet viittaavat pitkäkestoiseen koronaan.
Nämä oireet ovat long covid -oireita:
– väsymys
– uupumus
– aivosumu
– hengenahdistus
– keskittymis- ja muistiongelmat
– univaikeudet
– lihasheikkous ja kipu
– psyykkiset ongelmat, kuten masennus tai ahdistus
Keuhkojen toiminnan heikkenemisen lisäksi voitiin havaita myös muita ongelmia, kuten sydänlihastulehdus ja uusia munuais- ja aineenvaihduntasairauksia, joista yksi on esimerkiksi diabetes. Oxfordin yliopiston tutkimuksessa selvisi myös, että koronavirustartunta voi vahingoittaa aivoja.
Kannattaa mennä lääkäriin, jos kärsit oireista, joita long covid voi aiheuttaa.
Lähde: Antenne Bayern
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Maailman onnellisin maa: Onnellisuuden vaikutus hyvinvointiin
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi