Näissä kaupungeissa kannattaa juhlia – 50 parasta bilekaupunkia listattiin
Hyvän lomapaikan määrittelevät monta eri tekijää ja jokaisella on omat mielipiteensä siitä, mikä on tärkeintä, oli se sitten ruoka, maisemat, historia tai kulttuuri. Etenkin nuorilla yksi syy on helposti ylitse muiden: bilettäminen.
Guyism listasi 50 parasta bilekaupunkia ympäri maailman. Valitettavasti yhtään suomalaista kaupunkia listalle ei päässyt, mutta sijalta 35. löytyvä Tallinna ei onneksi ole kaukana.
Parhaimmaksi bilekaupungiksi valittiin Brasilian Rio de Janeiro. Rion rannat ovat tunnettuja ympäri maailman ja siellä järjestetään myös ne kuuluisat karnevaalit, jotka tekevät kaupungista yhden voimakkaan bilekokonaisuuden. Sivusto perustelee valintaansa muun muassa sillä, että Rio ottaa parhaat palat listan kaikista muista kaupungeista ja sanoo: ”Tiedättekö mitä, me pystymme vielä parempaan”.
Rio de Janeiron lisäksi top kympissä ovat seuraavat kaupungit:
2. Ibiza, Espanja
3. Las Vegas, Yhdysvallat
4. Goa, Intia
5. Koh Phangan, Thaimaa
6. Cancun, Meksiko
7. Bangkok, Thaimaa
8. New Orleans, Yhdysvallat
9. Ios, Kreikka
10. Punta del Este, Uruguay
Katso koko top 50 -lista Guyismin sivuilta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi