Naiset todennäköisemmin tunnustavat pettäneensä – kymmenen yleisintä tapaa, miten uskottomuus paljastuu
Kyselytutkimuksessa selvitettiin kymmenen yleisintä tapaa, miten naisten ja miesten salasuhteet tulevat ilmi.
Kumppanin uskottomuus voi tulla ilmi monella eri tapaa ja on olemassa jopa sellaisia vähemmän ilmeisiä merkkejä, jotka voivat kertoa kumppanin pettävän. Kyselytutkimuksessa on kuitenkin selvitetty yleisimpiä tapoja, joilla salasuhteet tulevat ilmi.
Pettämissivusto Illicit Encountersin käyttäjille tehty kysely paljasti, että naiset todennäköisemmin tunnustavat itse uskottomuutensa kuin miehet. Yleisimpien tapojen listalla tunnustaminen oli naisten listalla kolmanneksi yleisin, kun miesten listalla se oli kymmenentenä.
Naisten yleisin tapa, joka paljasti pettämisen, oli salarakkaalle soitetut puhelut, jotka paljastuivat kumppanille. Toiseksi yleisin tapa on salarakkaan suutelemisesta syntynyt sänki-ihottuma.
Kyselyn mukaan miehet sen sijaan jäävät kiinni uskottomuudestaan yleisimmin sen takia, että ovat lähettäneet seksikkäitä viestejä tai kuvia salarakkaalleen. Toiseksi yleisin käräyttävä seikka on vaatteisiin jäänyt salarakkaan hajuveden tuoksu.
Top 10 tavat, jotka paljastavat uskottomuuden:
Naiset
- Kumppanille paljastuu salarakkaalle soitetut puhelut
- Sänki-ihottuma salarakkaan suudelmista
- Tunnustaa itse uskottomuutensa
- Salarakkaalle lähetetyt viestit paljastuvat
- Ystävä tai tuttava käräyttää
- Epäilyttävä rahankäyttö paljastuu
- Pettämiseen käytetty alibi paljastuu kumppanille
- Jää kiinni salarakkaan tapaamisesta
- Kumppani lukee salarakkaalle lähetettyjä sähköpostiviestejä
- Salarakas kertoo kumppanille salasuhteesta
Miehet
- Salarakkaalle lähetetyt seksikkäät viestit tai valokuvat
- Kumppani haistaa salarakkaan hajuveden vaatteissa
- Kumppani lukee sähköpostit
- Pettämiseen käytetty alibi paljastuu kumppanille
- Epäilyttävä rahankäyttö paljastuu
- Salarakas kertoo kumppanille salasuhteesta
- Jää kiinni salarakkaan tapaamisesta
- Kumppanille paljastuu salarakkaalle soitetut puhelut
- Ystävä tai tuttava käräyttää
- Tunnustaa itse uskottomuutensa
Illicit Encountersin kyselyyn vastasi 2 000 sivuston käyttäjää, ja tuloksista uutisoineen Metron mukaan tuplasti suurempi määrä naisia on valmis tekemään omaa salapoliisityötään kumppanin uskottomuuden paljastamiseksi. Yli puolet naisista (56%) kertoi tehneensä omia, salaisia tarkstuksia paljastaakseen kumppaninsa salasuhteen, kun miehistä samoin oli tehnyt vajaa kolmannes (29%).
”Puhelimet ovat selvästi yleisin tapa eri sukupuolten uskottomille jäädä kiinni”, seksi- ja parisuhdeasiantuntija Jessica Leoni kertoi Metrolle.
”Vain 16 prosenttia pettäjistä käyttää toista puhelinta pitääkseen yhteyttä salarakkaaseen, joten suuressa osassa tapauksista todisteet ovat heidän puhelimissaan”, hän lisäsi.
Leonin mukaan teknologia kuitenkin vaikeuttaa kiinnijäämistä.
”Pettäjille on hyvä uutinen, että puhelimien turvallisuusasetukset ovat jatkuvasti vain hienostuneempia, monien käyttäessä sormenjälki- ja jopa kuvatunnistusta, mikä tekee lähes mahdottomaksi sen, että epäilevä kumppani pääsee sisään pettäjän puhelimeen”, Leoni huomautti.
Kerroimme aiemmin 15 tosielämän tarinaa siitä, miten kumppanin uskottomuus paljastui. Voit lukea näitä tarinoita täältä.
Lähde: Metro
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi