Naiset teeskentelevät orgasmeja todennäköisimmin ollessaan parisuhteessa
Tutkimus selvitti, minkälaisissa tilanteissa ihmiset teeskentelevät orgasmeja todennäköisimmin.
Noin kaksi kolmesta naisesta on joutunut seksin aikana tilanteeseen, jossa tietää, ettei orgasmi ole tulossa, joten hän teeskentelee sen. Tutkimuksen mukaan naisista 68 prosenttia on joskus teeskennellyt orgasmin verrattuna vain 27 prosenttiin miehistä.
Kenties hieman yllättäen, naiset teeskentelevät orgasmin todennäköisimmin parisuhteessa ollessaan: viidennes naisista (20%) kertoi teeskennelleensä orgamsin yhden yön jutun aikana, kun taas 29 prosenttia naisista oli teeskennellyt orgasmin uudessa suhteessa ja 31 prosenttia pitkässä parisuhteessa. Avioliitossa teeskentelyn todennäköisyys kuitenkin pienenee 20 prosenttiin.
Miesten kohdalla todennäköisyyksissä ei ole suurta eroa ennen naimisiin menoa: 31 prosenttia teeskenteli orgasmin pitkässä parisuhteessa, 28 prosenttia yhden yön jutun aikana ja 26 prosenttia uudessa parisuhteessa. Häiden juhlimisen jälkeen miesten kohdalla orgasmin teeskentelyn todennäköisyys on pienempi kuin naisilla, 15 prosenttia.
Dr. Ed -sivuston teettämässä tutkimuksessa ilmeni myös, että orgasmin teeskenteleminen on yleisintä heteronaisten keskuudessa: 68 prosenttia heteronaisista, biseksuaaleista naisista 67 prosenttia ja lesboista 59 prosenttia kertoi joskus teeskenneelleensä orgasmin. Nämä tulokset ovat samassa linjassa aiemman tutkimuksen kanssa, jonka mukaan heteronaiset saavat harvemmin orgasmeja kuin muut – lue lisää täällä.
Miesten kohdalla lukemat ovat päinvastaiset. Vain neljännes heteromiehistä (25%) on teeskennellyt orgasmin, kun taas 34 prosenttia biseksuaaleista miehistä ja 48 prosenttia homoista myönsi joskus teeskennelleensä kliimaksinsa.
Tutkimuksesta paljastui myös, että viisi prosenttia naisista ei koskaan saa aitoa orgasmia seksin aikana ja yhdeksän prosenttia laukeaa aina aidosti. Dr. Ed:n tutkimukseen osallistui tuhat amerikkalaista ja tuhat eurooppalaista ja voit tutustua sen tuloksiin lisää täällä.
Olemme aiemmin kertoneet tutkimuksesta, jonka mukaan naiset teeskentelevät orgasmeja saadakseen sellaisen oikeasti. Voit lukea siitä lisää täällä.
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi