Naiset paljastivat: Typerimmät asiat, joita miehet ovat sanoneet kuukautisiin tai seksiin liittyen
Myös imettäminen, sukupuolitaudit ja lisääntymisterveys saivat osansa typeristä kommenteista.
Naiset tuntevat hyvin oman kroppansa ja tietävät, miten se toimii. Todennäköisesti jokaiselle naiselle on päivänselvää esimerkiksi se, että kuukautisvuotoa ei voi pidätellä sisällään tai että kuukautisvuoto ja pissa eivät tule samasta reiästä.
Samaa ei voi kuitenkaan sanoa kaikista vastakkaisen sukupuolen edustajista. Vaikka koulussa pitäisi oppia niin lisääntymisterveydestä kuin kummankin sukupuolen elimistön toiminnoista, ja aiheesta voi lukea myös kirjoista ja internetistä, on paljon miehiä, joilla on todella vääriä käsityksiä naisten terveyteen ja elimistöön liittyen.
Tämä tulee varsin hyvin ilme Reddit-sivustolla, missä nimimerkki reallyquiterude kysyi Redditiä käyttäviltä naisilta, mikä on typerin asia, jonka he ovat kuulleet miehiltä liittyen seksiin, lisääntymisterveyteen, kuukautisiin ynnä muuhun. BuzzFeed nosti esiin naisten vastausten parhaimmistoa ja suomensimme ne sekä muutaman oman poiminnan alle.
Tässä on 22 typerintä asiaa, joita miehet ovat sanoneet naisille kuukautisiin, lisääntymisterveyteen tai seksiin liittyen:
Kondomeista:
”Kondomit ovat huijausta. Ne eivät suojaa miltään. Ja sinun pitäisi oppia ottamaan hieman riskejä.”
Kuukautisista:
”Pissaa vain kaikki veri ulos ja vie kuukautisesi loppuun.”
”Deittailemani tyyppi halusi minun harrastavan kanssaan seksiä, mutta minulla oli kuukautiset. Hän sanoi ’mikset vain laita meikkisientä sinne?'”
”Menin treffeille tyypin kanssa kerran, kuka luuli kuukautisten kestävän kuukauden.”
”Kerran käytin kuukautisiani tekosyynä jättää treffit väliin yhden tyypin kanssa ja hän vakavissaan sanoi ’etkö voi sopia aikatauluttaa niitä toiseen kertaan tai jotain?'”
Kuukautiskrampeista:
”Ystäväni kertoi minulle todenneensa poikaystävälleen jotain kuukautiskrampeistaan ja päänsärystä. Poikaystävää oli ällöttänyt ja hän sanoi ’no, etkö voi kontrolloida sitä? Tyyliin saada sitä loppumaan.'”
Rintaliiveistä:
”’Rintaliivien käyttö aiheuttaa sinulle rintasyövän.’ Yeah. Kiitti, isä. Olisit voinut vain kertoa, ettet halunnut viedä minua rintaliiviostoksille sinä päivänä.”
Kohdunkaulan syövästä:
”Tädilläni todettiin vasta kohdunkaulan syöpä. Setäni ei voinut hyvin ja hän luuli, että olisi saattanut saada kohdunkaulan syövän tädiltäni.”
Suuseksistä:
”Exäni totesi: ’Hyyi, suuseksin antaminen naisille on ällöä. Sieltä tulee ulos juttuja.'”
”Minun kaikkien aikojen ’painu v*ttu takaisin biologian tunnille’ ei ollut suunnattu minulle (jos olisi, hän olisi saanut oikeasta koukusta). Se oli ystäväni poikaystävä. Hän kertoi minulle kaikki mehukkaat yksityiskohdat heidän suhteestaan, koska se oli hieman vuoristorataa. Kaikki oli hyvin, kunnes ystäväni sanoi ja lainaan häntä ’hän sanoi, että ilmeisesti maistun pahalle’. Tässä vaiheessa minusta tuntui pahalta ystäväni puolesta, koska me kaikki tiedämme, kuinka itsetietoiseksi pimpsamme voivat tehdä meidät. Mutta se muuttui pahemmaksi. Ystäväni päätti lisätä, että poikaystävä hoiti ystäväni loppuun sen jälkeen, kun oli itse ensin lauennut, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että hän antoi suuseksiä sen jälkeen, kun oli lauennut hänen sisään ja syy, miksi hänen mielestä ystäväni maistui pahalle olikin se, että hän maistoi itseään (siemennesteensä)!”
Ehkäisyn tarpeesta:
”Mies ajatteli, että koska minulle oli tehty kohdun poisto, oli emättimeni ommeltu umpeen enkä voi harrastaa enää seksiä. Toinen ajatteli, että minun täytyi edelleen käyttää raskauden ehkäisyyn jotain, koska hän ei pystynyt käsittämään sitä, että ei kohtua/kohdunkaulaa = ei tapaa saada vauva. Tarkentaakseni emme puhuneet kondoeista tässä. Ne ovat ehdottomia. Hän tarkoitti muita ehkäisymuotoja.”
Seksistä:
”Työkaverini kerran avautui minulle, että hän luuli vaimonsa pettävän häntä, koska yleensä nainen oli tiukka ja vastahakoinen seksiin, mutta vastikään hän oli ollut märkä ja ei niin jännittynyt. Naisparka.”
Seksistä ja kuukautisista:
”Paras ystäväni harrasti seksiä uuden poikaystävänsä kanssa ja odottamatta hänen kuukautisensa lakoivat. Ystävääni nolotti, koska he olivat vasta alkaneet deittailla ja lohduttamisen sijaan poikaystävän vastaus oli paheksuen sanoa ’saanko minä nyt jonkun taudin tai jotain?’. Hän on ex-poikaystävä nykyisin.”
Kuukautissuojien koosta:
”Ystäväni isä ei ymmärtänyt, että siteen ja tamponin koko liittyvät vuodon runsauteen. Joten kun ystäväni pyysi extra-isoja siteitä (koska oli tyyliin vuodon 2. päivä ja hän tarvitsi niitä), hänen isänsä sanoi ’kultaseni, et sinä ole lihava.’ Hän oikeasti ajatteli tyttärensä näkevänsä itsensä lihavana ja saisi kehonkuvaongelmia siitä ja koetti vakuuttaa hänet, että hän tarvitsi vain keskikokoisia suojia.”
Raskaaksi tulemisesta:
”Yksi sairaanhoitajista töissä koettaa saada lapsia. Tämän prosessin aikana hän joutui kertomaan aviomiehelleen, joka sai terveystiedon oppinsa kristillisessä koulussa, että miehellä ei ole kohtua ja he eivät tulisi raskaaksi joka kerta, kun he harrastavat suojaamatonta seksiä.”
Lapsen sukupuolesta:
”Exäni oli vakuuttunut, että hän voisi tietoisesti valita jokaisen lapsen sukupuolen, kenen isäksi hän tulisi.”
Imettämisestä:
”Exäni todella uskoi, että hän saisi maitoa tulemaan rinnoistani, vaikken ollut raskaana.”
Vessa käymisestä seksin jälkeen:
”Tunnen useamman kuin yhden miehen, joka on luullut, että naisten täytyy käydä vessassa seksin jälkeen työntämässä siemenneste ulos, jotta raskauden mahdollisuus pienenee – ja olivat epäileväisiä minun suhteen, jos en välittömästi mennyt pissalle… kuin olisin tietoisesti koettanut tulla raskaaksi, vaikka käytin ehkäisyä tuolloin.”
Seksuaalisesta suuntautumisesta:
”Kerroin exälleni, että en ole hetero. Hän sanoi ’et voi tietää, oletko lesbo ennen, jos et ole harrastanut seksiä jätkän kanssa vielä.’ Vaikka tiesin, ettei pitäisi ja todellakin kadun sitä, päätin suostua hänen väitteeseensä. Lopputulos oli, että minä todellakin olin lesbo. Olen kuullut, ettei hän vielä tänäkään päivänä ’ole vakuuttunut’.”
Sukupuolitaudeista:
”Mies sanoi, ettei tarvinnut sukupuolitautitutkimuksia, koska hän oli käynyt säännöllisessä tarkistuksessa kolme kuukautta sitten. Mutta hän oli sen jälkeen ollut sängyssä monen ihmisen kanssa. Monet miehistä eivät vaikuta ymmärtävän, miten sukupuolitaudit toimivat.”
Pissaamisesta:
”Minun siskollani oli miesopettaja, joka koetti väittää siskolleni, että tytöt pissaavat emättimestä. He lopulta väittelivät asiasta, koska opettaja ei suostunut hyväksymään, että on väärässä.”
Orgasmeista:
”Mies sanoi ’jos nainen ei saa orgasmia, hän ei voi tulla raskaaksi.'”
Löydät paljastukset englanniksi sekä lisää vastaavia paljastuksia ja niistä syntynyttä keskustelua täältä.
Lähde: BuzzFeed
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi