Naiset nukkuvat vähemmän lapsia saatuaan – lapset eivät vaikuta miesten yöuniin
Vanhemmaksi tuleminen ja lasten kanssa asuminen vaikuttaa vain naisten yöuniin.
Monet vanhemmat varmasti tietävät, että hyvät, pitkät yöunet voivat olla harvinaista herkkua, kun saa lapsia. Tutkimuksen mukaan kuitenkin riittämättömät yöunet koskevat vain lasten kanssa asuvia naisia, ei miehiä.
Georgia Southern University -yliopiston toteuttamassa tutkimuksessa perehdyttiin tietoihin kyselystä, johon oli vastannut 5 805 henkilöä. Heiltä kysyttiin, kuinka kauan he nukkuivat (7-9 tuntia miellettiin optimiksi ja alle 6 tuntia riittämättömäksi) ja kuinka monena päivänä edellisen kuukauden aikana he tunsivat itsensä väsyneeksi.
Tutkimukseen osallistuneiden alle 45-vuotiaiden naisten kohdalla tutkijat saivat selville, että ainoa huonoihin yöuniin vaikuttanut tekijä oli lapset ja jokainen lapsi lisäsi todennäköisyyttä riittämättömiin yöuniin lähes 50 prosentilla. 48 prosenttia äideistä kertoivat saavansa vähintään seitsemän tunnin yöunet verrattuna 62 prosenttiin lapsettomista naisista.
”Mielestäni nämä tutkimustulokset voivat tukea niitä naisia, jotka sanovat tuntevansa olonsa uupuneeksi. Tutkimuksemme selvitti, että he eivät nuku tarpeeksi pitkään ja sen lisäksi tuntevat olonsa väsyneeksi läpi päivän”, tutkimusta tehnyt Kelly Sullivan sanoi.
Mitkään muut tekijät, kuten kuntoilu, parisuhdetilanne ja koulutus, eivät olleet kytköksissä siihen, kuinka kauan naiset nukkuivat.
Lapsettomat naiset vähemmän väsyneitä
Tutkimuksessa selvisi, ettei lasten kanssa asuminen ollut kytköksissä vain yöunien kestoon, vaan myös siihen, kuinka usein naiset tunsivat itsensä väsyneeksi. Keskimäärin lapsia omanneet naiset tunsivat olonsa väsyneeksi 14 päivää kuukaudesta, kun taas lapsettomien naisten kohdalla päivien määrä oli 11.
Lasten kanssa asuminen ei ollut yhteydessä miesten yöunien pituuteen.
”Riittävät yöunet ovat avaintekijä yleisen terveyden suhteen ja voivat vaikuttaa sydämeen, mieleen ja painoon”, Sullivan kertoi.
”On tärkeää oppia tietämään, mikä estää ihmisiä saamasta heidän tarvitsemaansa lepoa, jotta voimme auttaa heitä tekemään töitä paremman terveyden eteen”, hän päätti.
Oletko sinä huomannut lasten vaikuttaneen yöuniisi? Kerro se kommenteissa!
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Maailman onnellisin maa: Onnellisuuden vaikutus hyvinvointiin
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi