Naiset hoitavat raha-asioitaan miehiä paremmin – korona kuitenkin iskenyt pahemmin naisten taloustilanteeseen
Kaksi tutkimusta on pureutunut suomalaisten taloustilanteeseen ja raha-asioiden hoitoon.
Valtaosalla suomalaisista taloustilanne säilyi ennallaan ensimmäisenä koronavuotena, ilmenee OP:n teettämästä tutkimuksesta. Yli puolet suomalaisista koki taloustilanteensa säilyneen ennallaan viime vuonna, kun taas non neljännes koki sen jopa parantuneen.
Noin viidennes suomalaista sen sijaan koki taloustilanteensa heikentyneen. Koronavuosi iske etenkin naisiin, sillä naisista neljännes koki taloustilanteensa heikentyneen, kun miehistä samoin vastasi vain 18 prosenttia.
”Asiakkaamme ovat selvinneet kriisissä kokonaisuudessaan hyvin, mutta osalla taloustilanne on heikentynyt esimerkiksi lomautusten tai työttömyyden takia”, OP Ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio kommentoi.
Tutkimuksen mukaan suurin osa suomalaisista näkee taloustilanteensa tulevaisuudessa vakaana. Yli 60 prosenttia vastaajista ennakoi sen pysyvän tänä vuonna samana, noin viidennes ennakoi sen parantuvan ja liki 15 prosenttia arvioi sen heikentyvän.
Lähes kaksi kolmesta on kuitenkin huolissaan Suomen tämänhetkisestä taloustilanteesta. Lisäksi tutkimuksessa nousi esille, että suomalaiset (82 %) ovat huolissaan pienyritysten selviytymisestä kriisin yli.
Koronavuosi sai säästämään
Koronavuosi on näkynyt suomalaisten rahankäytössä, sillä noin 40 prosenttia kertoi kuluttaneensa vuonna 2020 vähemmän rahaa. Vastaava määrä sen sijaan koki, että oma rahankäyttö oli pysynyt ennallaan ensimmäisenä koronavuotena ja vain noin viidennes vastaajista kertoi kulutuksensa lisääntyneen.
Kenties kulutuksen vähentäminen on johtanut säästämiseen, sillä OP:n tutkimuksen mukaan säännöllisten säästäjien osuus kasvoi vuodessa viisi prosenttiyksikköä 45 prosenttiin. Lisäksi vastaajista noin viidennes lisäsi säästämistä.
OP:n mukaan kolmannes suomalaisista säästää keskimäärin alle 100 euroa kuukaudessa ja noin joka viides pystyy säätämään yli 500 euroa kuukaudessa.
”Koronakriisi on ollut suomalaisten taloustaitojen tulikoe. Säästämisessä näkyvät sekä tulevaisuuteen varautuminen että viime vuonna osittain vähentyneet kulutusmahdollisuudet, jolloin esimerkiksi rahaa siirrettiin matkakassoista sijoituksiin”, kertoo OP Ryhmän pankkitoiminnan henkilö- ja pk-yritysasiakkaiden liiketoimintajohtaja Harri Nummela.
Naisilla raha-asioiden hoito paremmin hanskassa
Toisessa tutkimuksessa on selvinnyt, että suomalaiset naiset hoitavat talouttaan paremmin kuin miehet, mikä näkyy velkamäärissä. Intrumin tuore naisten taloudellista tilaa käsittelevä analyysi paljastaa, että vaikka koronapandemia on laskenut naisten maksukykyä miehiä enemmän (6 % naiset, 4 % miehet), hoitavat naiset laskunsa miehiä tunnollisemmin (vuonna 2020 rekisteröidyt perintätapaukset: naiset 43 %, miehet 57 %).
Tämän lisäksi naisilla on vähemmän velkaa perinnässä (naiset 38 %, miehet 62 %). Naisilla myös yksittäisen velaan suuruus on pienempi kuin miehillä ja naiset maksavat velkansa suhteellisesti miehiä paremmin.
Intrumin mukaan suurimmat erot sukupuolten välillä ovat ikäihmisissä, joissa miesten osuus perintätapauksista on 60 prosenttia ja naisten 40 prosentta. Nuorilla aikuisilla perintätapausten määrät ovat puolestaan vähentyneet eniten.
”Koronapandemia on osunut erityisesti matkailu- ja palvelualoille ja näillä aloilla myös työskentelee runsaasti naisia. Heikentyneestä maksukyvystään huolimatta naiset näyttävät tulosten perusteella huolehtivan raha-asioistaan keskimäärin miehiä paremmin”, Intrumin myyntijohtaja Juha Iskala toteaa tuloksista.
”Tuloksia naisten ja miesten sekä eri ikäryhmien välillä voi selittää osin myös se, että perinteisesti miehet ovat ottaneet isompia velkoja nimiinsä kuten esimerkiksi autolainoja ja niihin liittyviä vakuutuksia. Nuorten laskeneita perintätapausten määriä selittää se, että nuorille ei ole ehtinyt kertyä paljoa velkaa ja heidän kulutuksensa myös joustaa enemmän kuin vanhempien ikäluokkien”, hän lisää.
OP teetti tutkimuksensa Taloustutkimuksella tammikuussa ja siihen vastasi 2 325 täysi-ikäistä suomalaista. Intrumin tutkimus perustuu yhtiön omaan dataan yli 0,5 miljoonasta suomalaisesta kuluttajasta. Data on koostettu aikavälillä 1.3.2020-1.2.2021 ja verrattu edellisen saman aikavälin tuloksiin.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi