Naisen kotityötaakan keventäminen voi johtaa aktiivisempaan seksielämään
Lähes jokainen pari kokee jossain vaiheessa suhdetta seksuaalisen kuivan kauden ja se on entistä yleisempää, jos kuviossa on mukana lapset.
Aiemmin on kerrottu, että 32 prosenttia äideistä elävät vuosia niin, etteivät harrasta seksiä ollenkaan kumppaneidensa kanssa. Tämä usein johtuu lapsista ja tarkemmin siitä, kuka heistä huolehtii.
Miehet kuluttavat noin seitsemän prosenttia töiden jälkeisestä ajastaan lastensa hoitamiseen, kun taas naiset käyttävät siihen tuplasti enemmän aikaa, 14 prosenttia. Työn, lasten ja kotitöiden tasapainottaminen kasvattaa äitien stressitasoja, mikä vuorostaan laskee libidoa ja näin suhteessa alkaa herkästi seksin suhteen kuivakausi.
Eikä seksin lakkaaminen ole ihme, sillä kaiken muun jälkeen siihen on päivän päätteeksi vaikea saada kerättyä energiaa. Valitettavaa kyllä, miesten pyytäminen apuun lasten kanssa ei välttämättä paranna tilannetta, kertoo Popsugar.
Vuonna 2011 julkaistu tutkimus sai selville, että testosteroneissa tapahtuu 34 prosentin pudotus, kun lapset tulevat kuvioihin ja 20 prosentin lisäpudotus, jos miehet joutuvat käyttämään lasten kaitsemiseen enemmän kuin kolme tuntia. Alhaisesta testosteronitasosta kärsineet miehet harrastivat tutkimuksen mukaan epätodennäköisemmin seksiä kumppaniensa kanssa.
Mikä sitten neuvoksi? Yksi ratkaisu voisi olla saada miehet osallistumaan enemmän kotitöiden hoitamiseen, sillä monet tutkimuset väittävät, etteivät miehet tee tarpeeksi asioita kotona.
Jos seksielämä siis parisuhteessa takkuaa lasten hoitamisen ja töiden teon väsytettyä naisen, kannattaa pyytää miestä apuun sen sijaan, että hän saisi vain istua sohvalla rentoutumassa naisen hoitaessa kotityötkin. Naisen taakan keventyessä energiaa aktiviteetteihin makuuhuoneen puolella voi alkaa jälleen löytyä.
Lähde: Popsugar
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi