Nainen voi saada orgasmin kolmella tavalla – lue uudesta tutkimustuloksesta
Naisen saama orgasmi on mielenkiintoinen tapahtuma, mutta silti sitä ei ole kovinkaan paljon tutkittu.
Nyt on kuitenkin tehty naisen orgasmiin liittyvä tutkimus, joka koski sitä millä eri tavoilla sen voi saada. Tapoja on kolme ja jokaisella tavalla on oma erikoinen nimensä: Aalto, Lumivyöry ja Tulivuori. Ne kuvastavat hyvin sitä miltä orgasmi tuntuu.
Näin erityyppisiä orgasmeja kuvaillaan:
- ”Aalto” on juuri sitä miltä se kuulostaa eli se on lyhyt lantion supistus ja jännityksen purkautuminen.
- ”Tulivuori” tuntuu räjähdykseltä, kun lantionpohjan jännitys vapautuu nopeasti.
- ”Lumivyöry” viittaa korkeampiin lantionpohjan supistuksiin, jotka vähenevät orgasmin aikana ja sen jälkeen.
Tutkimuksessa oli mukana 54 naista. Heillä jokaisella oli käytössä Lioness-vibraattori, jota voi käyttää Bluetooth-yhteyden kanssa. Vibraattorissa on kaksi anturia, jotka havaitsevat lantionpohjan supistumisvoiman, josta oli paljon hyötyä tutkimustulosten saamiseksi.
Naiset masturboivat laitteella kotona muutaman päivän ajan, jonka jälkeen saatiin selville, että orgasmeja voi olla kolmenlaisia. ”Aalto”-orgasmit olivat tutkimukseen osallistuneilla yleisimpiä, jonka koki tutkimukseen osallistuvista naisista peräti 26. ”Lumivyöryn” koki 17 naista ja ”Tulivuoren” vain 11 naista.
Voikohan tutkimuksista päätellä myös, että yksi nainen voi kokea vain yhdenlaisia orgasmeja?
Lähde: Cosmopolitan
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi