Nainen valittaa: ”Siskoni ottaa miehestäni liikaa kuvia…”
Nainen on sitä mieltä, että hänen siskonsa käytös on outoa.
Sisko ei ole sinällään tehnyt mitään väärää, koska hän on vain ottanut valokuvia. Naisen mukaan niitä on tullut otettua liikaa, varsinkin hänen omasta aviomiehestään.
Kun lähdetään yhdessä lomamatkalle, ei ole outoa, että siellä otetaan muusta seurueesta valokuvia. Nainen oli ollut matkalla siskonsa, vanhempiensa sekä miehensä ja heidän yhteisen lapsensa kanssa. Naisen sisko oli alkanut ottamaan matkalla kuvia, joissa lähes jokaisessa oli kohteena hänen aviomiehensä. Monissa kuvissa oli mukana ensin myös heidän lapsensa, mutta lopulta mies alkoi olemaan niissä vain yksin.
Nainen kertoi ärsyyntyneensä asiasta lopulta niin pahasti, että hänen oli mainittava asiasta siskolleen. Sisko nolostui pyynnöstä lopettaa miehen kuvaaminen, koska kaikki seurueesta kuulivat tämän pyynnön. Hän puolustautui sillä, että hänen tarkoituksensa oli ottaa kuvia lapsesta. Sisko jatkoi kuvaamista ja taas kerran niiden kohteena oli vain naisen mies.
Jopa naisen vanhemmat olivat sitä mieltä, että sisko ei ollut tehnyt mitään väärää. Mies oli jo itsekin huomannut olevansa mukana aika monissa kuvissa, mutta ei ollut ottanut asiaan kantaa sen enempää.
Mitä mieltä sinä olet? Tekikö nainen oikein, kun pyysi siskoaan ottamaan miehestään vähemmän kuvia? Menikö sisko kuvauksessaan liian pitkälle?
Lähde: Mirror
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Terapeutti varoittaa: 8 varoitusmerkkiä, joita lähes kukaan ei huomaa omassa parisuhteessaan
- Kysy kumppaniltasi 5 kysymystä, jos haluat pitää parisuhteen kipinän yllä
- 6 vinkkiä, joiden avulla teet itsestäsi todellisen hottiksen
- 18 merkkiä, joista tiedät että hän on se oikea
- Kuinka selvitä pettämisestä? 7 keinoa, jotka todellakin auttavat
- Jos kumppanisi käyttää usein tätä sanaa, hän saattaa pohtia eroa
- Maailman onnellisin maa: Onnellisuuden vaikutus hyvinvointiin
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Jos kumppanisi käyttää usein tätä sanaa, hän saattaa pohtia eroa
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä