Nainen paljastaa jakavansa aviomiehensä vaimonsa ja siskonsa kanssa – kätevää, jos minun ei juuri tee mieli
Perheen kesken voi jakaa näköjään muutakin kuin vain geenit ja sukujuhlat.
The Sun uutisoi juuri mielenkiintoisesta järjestelystä perheen sisällä. Yhdysvalloissa elävä Madi Brooks kertoo, että hänellä on oikein toimiva järjestely miehensä ja äitinsä kesken. Jos Madin itsensä nimittäin ei tee mieli seksiä, on hänelle enemmän kuin ok, että hänen äitinsä harrastaa seksiä Madin aviomiehen kanssa.
Madin mukaan äiti ja aviomies harrastavat seksiä muutamia kertoja viikossa. Madi myös kertoo, että kaikki kolme harrastavat swingausta eli parinvaihtoa, ja harrastavat siten seksiä muidenkin ihmisten, kuin oman kumppaninsa kanssa.
Madi myös paljastaa, ettei äiti suinkaan ole ainoa, joka pääsee harrastamaan vaakamamboa hänen aviomiehensä kanssa, sillä äidin lisäksi myös Madin sisko pääsee välillä ”leikkimään” aviomiehen kanssa. Madi kertookin, että hänen vinkkinsä aviomiehen tyytyväisenä pitämiseen onkin juuri se, että mies pääsee ”leikkimään pikkusiskon kanssa”.
Eli seuraavalla kerralla, kun sinulla ei juuri ole seksihaluja, voitkin miettiä, ohjaatko aviomiehesi äitisi vai siskosi luo ”leikkimään”.
Olisitko sinä valmis tällaiseen järjestelyyn?
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: The Sun
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi