Nainen, näin selviät joulusta, jos et voi sietää tätä aikaa vuodesta
MIelenterveyden ammattilaiset ovat antaneet vinkkejä, miten joulun ajasta voi selvitä, jos sen juhliminen ei huvita tai se meinaa saada mielen matalaksi.
Jos olet kaikkea muuta kuin jouluihminen, voi koko joulukuu tuntua painajaiselta, ja itse juhlapäivät ovatkin jo aivan oma lukunsa painajaisten maailmassa. The Independentin mukaan ongelma on siinä, että monet joulun aikaan liittyvistä asioista – lahjojen ostaminen, jouluateriat läheisten kanssa ynnä muut – pohjautuvat oletukseen perheestä ja taloudellisesta vakaudesta.
Kaikille tällainen ei kuitenkaan ole mahdollista ja tämä ajattelutapa pitkittää The Independentin mukaan haitallista myyttiä siitä, että onnellinen perhe-elämä ja vakaa taloudellinen tilanne on sosiaalinen normi eikä etuoikeus, mikä näin tekee joulusta erityisen vaikeaa aikaa heille, jotka eivät ole niin onnekkaita.
Florida Housen tuore tutkimuskin paljasti, että 29 prosenttia ihmisistä tuntee olonsa masentuneeksi jouluna, koska se muistuttaa heitä siitä, ettei heillä ole ketään, kenen kanssa jakaa se. 69 prosentille joulun aika taas saa heidät sisäistämään, kuinka vähän heillä on rahaa.
”Jos joku tuntee olevansa yksin, suree, käy läpi eroa tai on henkilökohtaisesti jollain toisella tavalla vaikeuksissa, voi tämä aika vuodesta vain vahvistaa niitä vaikeuksia”, psykoterapeutti Rachel Buchan selitti.
Tämä johtuu hänen mukaan siitä, että joulu laittaa intensiivistä painoarvoa perheelle ja merkityksellisille ihmissuhteille.
”Näiden asioiden suhteen kamppaileville ihmisille tämä aika vuodesta voi lisätä itsetutkiskelua siitä, mitä heidän elämästään puuttuu, mikä voi johtaa murehtimiseen ja kerryttää vaikeita tuntemuksia”, Buchan kertoi.
The Independentin mukaan on myös toisenlaisia paineita. Mielenterveysjärjestö Mindin tuore tutkimus selvitti, että yli kolmannes ihmisistä tuntee paineita käyttää enemmän rahaa joululahjoihin tänä vuonna, kun taas 26 prosenttia myönsi tuntevansa uupuneeksi joulukuussa.
Mitä sitten tehdä, jos joulu ei ole sinun juttusi ja et innostu siitä? Miten selvitä joulusta? The Independent listasi muutaman vinkin.
Anna jotain takaisin
Joulun aika on helppo yhdistää vain hulppeisiin joululahjotoiveisiin ja ruokaa pursuaviin pöytiin. Mutta joulu on myös se aika vuodesta, jolloin on helppo antaa jotain takaisin muille. Esimerkiksi osallistumalla vapaaehtoistoimintaan erilaisin tavoin pystyy auttamaan muita omassa yhteisössä ja tekemään hyvää.
”Ilman perinteistä ”jouluasetelmaa” voi olla vaikea tuntea olonsa tyytyväiseksi omassa seurassaan”, psykiatri Stella Compton-Dickinson sanoi The Independentille.
”Vapaaehtoistyö voi tuoda hyvän olon, koska pääset itse vaikuttamaan muiden elämään auttamalla esimerkiksi vähäosaisempia”, hän jatkoi.
Hemmottele itseäsi
Psykologi Anu Sayal-Bennettin mukaan on tärkeää, että joulusta vähät välittävät ihmiset hemmottelevat hieman itseään tähän aikaan vuodesta. Psykologi ehdottikin, että joulun juhlimisen sijaan voi juhlia omaa itseään.
”Etsi lahjoja itsellesi, hemmottele itseäsi, käy pitkällä kävelyllä, lue kirjaa ja ole yöasussa koko päivä”, hän listasi esimerkiksi.
Muista, että kyse on vain yhdestä päivästä
Sayal-Bennett selitti The Independentille, että on tärkeää, ettei anna jouluilon latistaa itseään, koska itse juhla kestää vain yhden päivän. Se on vain 24 tuntia joulujuhlintaa huipussaan – selviät kyllä.
Lähde: The Independent
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi