Nainen, kuorsaako puolisosi? – nyt on saatu hyviä testituloksia siihen testatusta lääkkeestä
Lähes jokainen kuorsaa joskus, esimerkiksi flunssassa, mutta osa tekee sitä joka yö. Se voi valvottaa silloin myös vieressä nukkuvaa puolisoa.
New York Post -kertoo pilleristä, joka voisi auttaa koko taloutta nukkumaan paremmin, koska se auttaa kuorsaamiseen. Tutkimus on aloitettu jo vuonna 2018 Bostonissa sijaitsevassa naisten sairaalassa. Siellä tehtiin tutkimus, jossa todettiin, että kerran yössä otettava tabletti vähensi huomattavasti kuorsauksen taajuutta sekä hengityskatkoksien määrää. Nyt kaksi vuotta myöhemmin lääkettä testataan kliinisessä tutkimuksessa.
Kuorsaus tapahtuu usein siksi, koska kasvolihakset rentoutuvat nukkumisen aikana. Sen takia aukko, josta hengitysilma kulkee, kapenee. Rohiseva kuorsausääni johtuu suun pehmeistä kudoksista, jotka värisevät, kun ilma yrittää pakolla sisään. Tämä voi olla joillakin niin vakavaa, että hapen määrä ei riitä. Tätä tilaa kutsutaan obstruktiiviseksi uniapneaksi, jossa tulee hengityskatkoksia. Jos siihen eivät auta perinteiset menetelmät, kuten laihduttaminen, on käytettävä öisin hengityslaitetta, jota kutsutaan nimellä CPAP.
Nukkumista tutkivat tutkijat ovat kuitenkin kehitelleen lääkkeen, jonka käyttö olisi paljon helpompaa kuin tämän laitteen käyttäminen. Kyseessä on pilleri, johon on yhdistetty monta eri lääkeainetta, joita käytetään esimerkiksi ADHD:n sekä virtsankarkailun hoidossa. Tutkijat havaitsivat, että lääke ei vain vähentänyt kuorsausta, vaan myös potilaiden veren happipitoisuus nousi merkittävästi tutkimuksen aikana.
Tulokset eivät kuitenkaan ole niin hyviä kuin miltä ne kuulostavat. Tämä lääke nimittäin voi aiheuttaa sekä fyysisiä että henkisiä sivuoireita, kuten vatsavaivoja ja ummetusta sekä mielialanvaihteluita ja jopa itsemurha-ajatuksia.
Lähde: New York Post
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi