Nainen, kerro miehelle mitä haluat – 7 esimerkkiä, milloin se kannattaa
Kertomalla suoraan voit välttyä niin konflikteilta kuin saada, mitä haluat.
Toisen ajatuksia on mahdotonta lukea, joten siksi parisuhteessa on tärkeää muistaa kertoa ajatuksistaan suoraan ja avoimesti. Aina se ei kuitenkaan ole helppoa; usein juuri tärkeimpiä asioita pitää sisällään.
Jos kuitenkin rohkeasti kerrot kumppanillesi, mitä haluat, voi sinusta ja hänestä tulla onnellisempia. Kumppanisikin varmasti haluaa tietää, mitä mielessäsi liikkuu eikä arvuutella.
Omista haluistasi ja tarpeistasi kertomisen voit aloittaa esimerkiksi näillä asioilla:
1. Kun olet pois tolaltasi
Osa ihmisistä pitää tunteet piilossa, kunnes lopulta mitta tulee täyteen ja tunteet kiehahtavat pintaan. Joskus purkautumisen kohteena on juuri oma kumppani, mutta on kohtuutonta olettaa, että hän tietää, että sinulla on jokin vialla tai jokin ärsyttää sinua. Sen sijaan, että olisit hiljaa, kerro hänelle ja keksikää yhdessä tilanteeseen ratkaisu.
2. Kun tiedät, mitä haluat syödä
Monessa parisuhteessa kinastelut voivat saada alkunsa niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin päivällisestä. Minä haluan sitä, mitä sinäkin tai päätä sinä, mitä syödään -keskusteluja käydään jokaisessa suhteessa ja välillä toisen ehdotukset eivät sitten kuitenkaan kelpaa, koska toista osapuolta miellyttäisi joku tietty syötävä enemmän. Jos siis tiedät, mitä haluaisit syödä, ehdota sitä.
3. Kun haluat hänen jäävän yöksi
Jos suhteenne on vielä alkutekijöissään, voi mies kokea olevansa vieraana kodissasi. Niinpä hän ei ehkä kehtaa kysyä, voisiko hän jäädä yöksi ja helpompi onkin, jos itse ehdotat sitä. Jos haluat hänen jäävän luoksesi, tuo se ilmi.
4. Kun olet valmis vakavaan suhteeseen
Oli kyse sitten siitä, että päätettä olla tapailematta muita tai R-sanan käytöstä, kun aika on oikea, tiedät sen. Tässä asiassa ei kannata olla salaperäinen, vaan kertoa suoraan, että haluaisit ottaa askeleen kohti vakavampaa suhdetta. Jos käy niin, että hän tarvitsee aikaa käsitellä uutta vaihetta rakkauselämässä, ole valmis antamaan hänelle aikaa.
5. Kun et voi sietää hänen tyyliään
Vaikka olette parisuhteessa, ei se tarkoita sitä, että saisit pukea hänet mielesi mukaisesti. Jos hän kuitenkin esittelee jonkin uutuuden, joka saa sinut lähes voimaan pahoin, kerro hänelle turhan mielistelyn sijaan.
6. Kun et ole vielä lauennut
Jos hän ehtii laueta ensin, ei se tarkoita sitä, ettetkö sinäkin voisi vielä saavuttaa kliimaksin. Voit esimerkiksi ottaa häntä kädestä ja ohjata sen oikeaan paikkaan. Hän kyllä keksii, mitä pitää tehdä.
7. Kun tiedät, minkälaisen sormuksen haluat
Harva mies tietää, minkälaisia koruja etsiä. Avioliiton tullessa puheeksi, voi hän nopeasti alkaa panikoida sormuksen suhteen. Värit ja tyylit voivat saada miehen kuin miehen pään sekaisin. Sen sijaan, että antaisit miehen stressata ja päätyä johonkin, mistä et pidä, odota kunnes aihe tulee uudelleen esiin ja kerro, että voit antaa vinkkejä, jos hän kaipaa apua sormuksen valinnassa. Hän luultavasti tarttuu tarjoukseesi.
Mitä sinun mielestäsi kannattaisi kertoa kumppanille suoraan? Kerro se kommenteissa!
Lähde: Women’s Health
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Terapeutti varoittaa: 8 varoitusmerkkiä, joita lähes kukaan ei huomaa omassa parisuhteessaan
- Kysy kumppaniltasi 5 kysymystä, jos haluat pitää parisuhteen kipinän yllä
- 6 vinkkiä, joiden avulla teet itsestäsi todellisen hottiksen
- 18 merkkiä, joista tiedät että hän on se oikea
- Kuinka selvitä pettämisestä? 7 keinoa, jotka todellakin auttavat
- Jos kumppanisi käyttää usein tätä sanaa, hän saattaa pohtia eroa
- Maailman onnellisin maa: Onnellisuuden vaikutus hyvinvointiin
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Jos kumppanisi käyttää usein tätä sanaa, hän saattaa pohtia eroa
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä