Näin valmistaudut lähestyvään lomaan – jätä tilaa myös palautumiselle
Kuormittavan vuoden jälkeen kesäloma voi todellakin tulla tarpeeseen.
Suuri osa suomalaisista aloittaa juhannuksen jälkeen kesälomansa, joka useimmilla on vuoden pisin lomajakso, ja se tarjoaa tärkeän tauon työstä ja arkirutiineista. Koronatilanteen käännyttyä parempaan suuntaan monella on odotukset korkealla ja kesälomaan voi kasautua paljon suunnitelmia.
”Lomalla ehtii tehdä sellaisiakin asioita, mihin arjessa ei aina riitä aikaa tai energiaa, ja tulevana kesänä meillä tuntuu olevan pitkän vuoden jälkeen tähän rajoitusten puitteissa paljon suuremmat mahdollisuudet mitä kuluneen vuoden aikana”, työterveyspsykologi Kaisu Behm Terveystalosta kertoo.
Koronan myötä loman suunnittelu saattaa edellyttää nyt enemmän kuin aiemmin, mutta liikaa ei kuitenkaan kannata aikatauluttaa.
”Kesäpuuhien lomaan on kuitenkin tärkeää jättää tilaa ihan vain rentoutumiselle ja palautumiselle”, Behm muistuttaa.
Uskalla irrottautua työstä
Monilla lomalle siirtymisen riittinä toimii usein maisemanvaihdos, joka auttaa irtautumaan työminästä ja pääsemään palauttavaan tunnelmaan. Tulevana kesänä tarjolla on kuitenkin edelleen rajoitetummat mahdollisuudet matkustaa, ja monella etätyöläisellä kannettavat tietokoneet sekä puhelimet nököttävät kotitoimistolla käden ulottuvilla.
Terveystalon mukaan onnistunut lomailu vaatii kuitenkin myös uskallusta irrottautua työstä, vaikka monelle kovin tutuksi tulleessa etätyössä on usein vaikeaa erottaa työ ja vapaa-aika toisistaan.
”Jokaisen on hyvä miettiä hetki sitä, kuinka oman kotiympäristön voi muokata lomaympäristöksi. Vähintäänkin on hyvä hiljentää Teamsin hälytykset puhelimesta ja laittaa tietokone syrjään keittiönpöydän nurkalta”, Behm neuvoo.
Täysin ehdoton suhtautuminen työn ja vapaa-ajan erotteluun ei sekään kuitenkaan välttämättä ole hyödyksi. Beh, kannustaa kannustan suhtautumaan työelämään joustavasti – silloin yksittäiseen sähköpostiin tai puheluun vastaaminen ei loman aikana aiheuta kohtuutonta kuormitusta.
”Lomaa on kuitenkin tärkeää kunnioittaa. Se on ensisijaisesti palautumista ja työstä irrottautumista varten, sillä jo lyhytkin loma lisää virtaa ja auttaa jaksamaan”, hän painottaa.
Huolehdi palautumisesta jatkuvasti
Terveystalo kertoo, että tutkimusten mukaan yksi yhtäjaksoinen pidempi loma edistää työhyvinvointia paremmin kuin loman pätkiminen osiin. Behm huomauttaa, että omasta palautumisesta täytyy pitää huolta jatkuvasti.
”Jos loman alla ahdistuu töissä tai kotona tekemättömistä asioista tai siitä, miten ehtii toteuttaa kaikki suunnitelmat, lomaan kohdistuu kenties liikaa odotuksia”, työterveyspsykologi sanoo.
”Jos lomastressi purkautuu perheriitoina, on hyvä pysähtyä miettimään, mistä oikeasti on kysymys: liittyykö ahdistus enemmän loma-ajan odotuksiin vai omaan työhön ja sitä kohtaan koettuun tyytymättömyyteen, Behm kehottaa.
Lisäksi kevättä ja syksyä kannattaa katkoa pidennetyillä viikonlopuilla, sillä pienet irtiotot tekevät ihmiselle hyvää.
Stressiä liian tiukoista suunnitelmista
Terveystalon mukaan pelkkä oleminen on monelle arjessa vierasta. Nykypäivän työelämä ruokkii vaativuutta itseä kohtaan ja moni kokee, että vapaa-aikakin täytyy käyttää itsensä kehittämiseen.
Kohtuuttomat odotukset ja suomalaisille tyypillinen suorituskeskeisyys saattavat muuttaa mukavan lomanvieton mahdottoman tuntuiseksi tehtäväksi.
”Helposti ajatellaan, että lomailu ja rentoutuminen täytyy ansaita tekemisellä ja suorittamisella”, Behm toteaa.
”Liian tiukat lomasuunnitelmat aiheuttavat kuitenkin helposti stressiä ja syövät henkisiä voimavaroja sen sijaan, että edistäisivät palautumista”, hän muistuttaa.
Mieti, mitä lomalta oikeasti haluat
Tietoinen päätös auttaa välttämään loman suorittamista. Terveystalon mukaan itselleen on hyvä antaa lupa olla tekemättä yhtään mitään, jos siltä tuntuu; jos lomapäivien suunnitelmat alkavat näyttää yhtä täydeltä kuin työkalenteri, kannattaa pysähtyä hetkeksi ja miettiä, mitä lomaltaan oikeastaan haluaa.
Behm neuvoo tekemään lomalla mukavia ja itselle merkityksellisiä asioita. Joku nauttii etukäteen tehdyistä suunnitelmista, toiselle taas on tärkeämpää voida unohtaa kello ja kalenteri kokonaan.
”Sopiva lomapuuhastelu voi olla kirjan lukemista riippumatossa, mutta yhtä hyvin vaikka uuden kielen opettelemista. Koska monen työ on nykyään aika abstraktia, voi tuntua hyvältä esimerkiksi hakata halkoja tai leikata ruohoa”, hän vinkkaa.
”Oman työn tuloksen näkeminen tuo tyydytystä, ja fyysinen tekeminen auttaa asettamaan ajatukset uuteen järjestykseen”, Behm lisää.
4 vinkkiä, miten valmistautua lähestyvään lomaan:
- Kirjaa ylös keskeneräiset työt.
Listan avulla voit huolehtia siitä, että välttämättömät työt tulevat tehdyksi ja loman aikana edistämistä vaativat asiat saa delegoitua eteenpäin. Työn hallinnan tunne vähentää lomalle jäämisen aiheuttamaa stressiä. Loman jälkeen työhön on myös helpompi tarttua uudelleen, kun on merkinnyt muistiin, mihin ennen lomaa jäi. - Mieti, millaiset asiat tuottavat sinulle lomalla mielihyvää.
Mitä mielesi ja kehosi tällä hetkellä tarvitsevat? Kirjan lukeminen tai käsillä tekeminen ovat monelle mukavaa ja palauttavaa lomapuuhaa. Tärkeää on löytää positiivinen tunnetila, joka tutkitusti edistää parhaiten palautumista. - Pidä lomasuunnitteluhetki, jossa mietit mikä on tässä hetkessä mahdollista.
Vaikka koronatilanne on hellittämässä, olemme silti edelleen yksilöinä eri tilanteessa rokotusten ja suojautumisen suhteen. Muista kuunnella muiden toiveita ja miettikää yhdessä, mitä voisitte tehdä jotta jokainen kokisi olonsa rauhaisaksi. Kaikkien suunnitelmien toteuttaminen ei välttämättä ole mahdollista. Omat odotukset on hyvä pitää maltillisina, jotta välttyy epärealististen tavoitteiden aiheuttamalta pettymykseltä. - Jos maisemanvaihto ei onnistu, muokkaa kotiympäristö lomatunnelmaan.
Kerroimme aiemmin Mehiläisen työpsykologin vinkit loman alle, loman ajalle ja loman jälkeen. Voit lukea niistä lisää täällä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Yhdistyksen varainhankinta luovia tapoja kerätä varoja ja tukea yhteisöä
- Kannattaa kävellä joka päivä – 9 hyötyä, joista pääset nauttimaan
- Nämä 15 asiaa saavat miehen todella kuumaksi sinusta – kokeile ja ylläty
- Nämä 10 merkkiä paljastavat, että miehesi tarvitsee enemmän omaa tilaa
- 13 yleisintä syytä, jotka saavat pariskunnan eroamaan
- Nämä 10 asiaa miehet salaavat kumppaniltaan – listalla voi löytyä yllätyksiä
- 56 % miehistä menettää kiinnostuksensa, jos teet tämän treffien aikana
- Aloita aamusi juomalla lämmintä vettä – tämän vuoksi se kannattaa
- Hyödynnä käytetyt kahviporot uudelleen kotonasi – säästät pitkän pennin
- Tämä herkku saa hikan loppumaan – todella outo, mutta toimiva keino
- Miehet yleensä inhoavat näitä viittä asiaa, joita nainen tekee sängyssä
- Naisten mielestä mies on seksikäs tähän ikävuoteen asti – ei enää sen jälkeen
- Tutkimus: Syö suklaata tähän aikaan päivästä – se voi auttaa sinua laihtumaan
- 10 merkkiä paljastavat, ettei suhteenne tule kestämään pitkään
- Tämä on kaikista paras juoma, jos haluat litteämmän vatsan nopeasti
- 7 merkkiä, jotka kertovat, että parisuhteenne voi hyvin ja on kestävällä pohjalla
- 7 asiaa, joita ei koskaan tehdä onnellisissa parisuhteissa
- Nämä 5 merkkiä paljastavat, ettet nuku tarpeeksi paljon tai laadukkaasti
- Jos silmäsi ovat siniset, niin nämä värit pukevat sinua parhaiten
- 7 kehonkielen merkkiä, jotka paljastavat kumppanisi pettävän sinua