Näin Suomi sijoittuu eurooppalaisessa sateenkaarioikeuksien vertailussa
Maanantaina 17. toukokuuta vietetään kansainvälistä homo-, bi- ja transfobian vastaista päivää (IDAHOBIT).
Suomi on sateenkaarioikeuksien vertailussa 49 Euroopan maan joukossa jaetulla kuudennella sijalla yhdessä Espanjan ja Ruotsin kanssa. Tämä selviää sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen eurooppalaisen kattojärjestö ILGA-Euroopan julkaisemasta vuosiraportista.,
Raportissa vertaillaan, miten eri Euroopan valtioiden lainsäädännössä sekä viranomaistoiminnassa kohdellaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä. Vertailun kärjessä on kuudetta vuotta peräkkäin Malta (94 %), ja toista sijaa pitävät Belgia (74 %) sekä Luxenburg (72 %), kun taas häntäpäästä löytyvät Turkki (3 %) ja Azerbaidžan (2 %).
Raportin mukaan Suomessa toteutuu 65 prosenttia ILGA-Euroopan edellyttämistä toimista lhbti-ihmisten ihmisoikeuksien takaamiseksi. Suomen sijoitus on pysynyt käytettyjen mittaristojen vaihtelusta riippumatta suunnilleen samana, sillä Suomen ihmisoikeustilanne ei ole parantunut.
ILGA-Eurooppa toteaa tiedotteessaan, että ihmisoikeuskehitys on täysin pysähtynyt Euroopassa. Niissä maissa, joiden sijoitus on noussut, on tapahtunut vain pieniä muutoksia.
Monessa maassa lainsäädäntöhankkeet ovat pysähtyneet eikä syy ole pelkästään koronapandemian ja taloudellisten haasteiden, vaan kyse on ILGA-Euroopan mukaan myös sateenkaarioikeuksista käytävän keskustelun polarisaatiosta tai sateenkaari-oikeuksien pitämisestä vähempiarvoisena.
Sateenkaarioikeudet jäävät muiden asioiden jalkoihin
Suomen sijoitusta ILGA-Euroopan raportissa pitää paikoillaan etenkin ihmisoikeusloukkauksia sisältävä translaki ja intersukupuolisille lapsille tehtävät sukupuolipiirteitä muokkaavat lääketieteelliset toimenpiteet (leikkaukset, hormonihoidot), joille ei ole lapsen tietoon perustuvaa suostumusta. Suomessa ei myöskään ole lailla kielletty niin sanottua eheyttämistä, eli ei-lääketieteellisiä terapioita, joilla pyritään muuttamaan henkilön sukupuoli-identiteettiä tai seksuaalista suuntautumista.
Kotimaisen ihmisoikeusjärjestö Setan pääsihteeri Kerttu Tarjamon mukaan sateenkaari-ihmisten ihmisoikeuksien edistämisestä puuttuu kunnianhimo ja osassa Eurooppaa kehitys on räikeän negatiivista. Myönteisen kehityksen pysähtymistä kuvaa hyvin, että mikään Pohjoismaista ei yllä vertailun kolmen kärkeen.
”Sateenkaari-ihmisten ihmisoikeudet jäävät muiden asioiden ja poliittisten kompromissien jalkoihin. Hyvä esimerkki kunnianhimon puutteesta on hallituksen aikomus säätää vanhemmuuslaki, joka ei millään tavalla vahvistaisi sateenkaariperheissä elävien aikuisten ja lasten oikeuksia”, Tarjamo sanoo Setan tiedotteessa.
”Symbolisten eleiden sijaan tarvitsemme rohkeaa ihmisoikeuspolitiikkaa, jolla uskalletaan parantaa niiden ihmisten oikeuksia ja hyvinvointia, joita asiat koskevat”, hän lisää.
Oikeuksin vahvistuminen tuskastuttavan hidasta
Tarjamon mukaan sateenkaari-ihmisten oikeuksien vahvistuminen on tuskastuttavan hidasta. Hänen mukaansa pientenkin edistysaskelten saavuttamiseen liittyy yhä edelleen kärjekäs sateenkaari-ihmisiä loukkaava ja mitätöivä yhteiskunnallinen keskustelu.
”Se on uuvuttavaa niille ihmisille, joiden elämää se koskee, etenkin lapsille ja nuorille. Translain uudistaminen ilman sukupuolen juridista vahvistamista alaikäisille osoittaa piittaamattomuutta translasten ja -nuorten oikeuksista ja hyvinvoinnista”, Tarjamo toteaa.
Sateenkaarijärjestöt ovat pitkään peräänkuuluttaneet sateenkaaripoliittista toimintaohjelmaa, jolla sateenkaari-ihmisten ihmisoikeuksia voitaisiin edistää kokonaisvaltaisesti ja tavoitteellisesti. Tänä vuonna myös Euroopan komissio on suositellut jäsenmaita laatimaan omia erillisiä strategioita sateenkaari-ihmisten ihmisoikeuksien edistämiseksi.
”Milloin Suomessa laaditaan sateenkaaripoliittinen toimintaohjelma”, Tarjamo kysyy.
Demarinaiset: translain uudistuksessa ei tule unohtaa nuoria
Suomen translakiin on vaadittu muutoksia pitkään. Hallitusohjelmaan on kirjattu translain uudistaminen, minkä lisäksi eduskunnan käsittelyyn on tulossa Oikeus olla -kansalaisaloite, joka pyrkii translain kattavampaan uudistamiseen kuin se, mitä hallitusohjelmaan on kirjattu.
Demarinaiset ovat ottaneet kantaa maanantaina 17. toukokuuta translakiin ja painottaneet, ettei uudistuksessa tule unohtaa nuoria.
”Sukupuolen juridinen vahvistaminen tulee olla mahdollista myös alaikäisillä. Olemme tyytyväisiä siihen, että Oikeus olla -kansalaisaloite on kerännyt tarvittavan määrän allekirjoituksia ja tulee eduskunnan käsittelyyn. Kansalaisaloite tähtää sellaiseen translakiin, joka kunnioittaa lasten oikeuksia ja Suomea sitovia kansainvälisiä sopimuksia. Jokaisella meistä on oikeus olla oma itsensä”, Demarinaisten 1. varapuheenjohtaja Emmi Lintonen sanoo tiedotteessa.
Suomi on saanut huomautuksia ihmisoikeuksien määräaikaistarkastelussa transihmisten oikeuksien toteutumisesta, minkä lisäksi Demarinaisten mukaan Suomi on selvästi muita Pohjoismaita jäljessä transihmisten ihmisoikeuksien toteutumisessa. Pääministeri Sanna Marinin johtama hallitus on sitoutunut translain uudistamiseen, ja tulee antamaan esityksensä eduskunnalle vuoden 2021 loppuun mennessä.
”Tulevassa translain uudistuksessa on huomioitava kokonaisvaltaisesti ihmisoikeudet ja lasten oikeudet. Tähän meitä myös kansainväliset ihmisoikeussopimukset sitovat”, Demarinaisten 2. varapuheenjohtaja Sari Melkko toteaa.
”Alle 18-vuotiailla nuorilla tulee olla oikeus korjata juridinen sukupuolensa huoltajan suostumuksella ja lääketieteellisiin hoitoihin lääkärin kanssa tehdyllä päätöksellä. Sukupuolen juridinen korjaaminen tulee olla jatkossa ilmoitusasia. Näin uudistus takaa jokaiselle oikeuden omaan sukupuoleen ja sen tunnistamiseen oikeudellisesti. Nyt tehtävässä translain uudistamisessa tulee huomioida kokonaisuudessaan kaikkien transihmisten oikeudet”, hän jatkaa.
Voit tutustua ILGA-Euroopan raporttiin tarkemmin täällä ja raportin maalistauksen löydät täältä. Suomen translain uudistuksesta voit lukea lisää täältä sekä Oikeus olla -aloitteesta täältä.
Kansainvälistä homo-, bi- ja transfobian vastaista päivää on vietetty vuodesta 2005 lähtien. Juhlapäiväksi valittiin 17. toukokuuta, koska tuona päivänä vuonna 1990 Maailman terveysjärjestö WHO poisti homoseksuaalisuuden psykologisten häiriöiden luettelostaan.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Nuku vähintään tämän verran, jotta pysyt kauniina – älä alita tätä määrää