Näin sinäkin saatat tuhlata rahaa ruokaostoksilla – näistä 13 huonosta ostostavasta kannattaa luopua
Näistä huonoista ostostavoista kannattaisi koettaa päästä eroon.
Jos säästämisestä ja tarjouksien hyödyntämisestä huolimatta rahaa tuntuu kuluvan liikaa, voi olla syytä tarkastella omia ostostapojasi, koska ne voivat saada sinut ostamaan ja tuhlaamaan liikaa.
Alle listatuista huonoista ostostavoista kannataisikin koettaa päästä eroon, jotta rahaa säästyisi enemmän.
1. Et tarkista, mitä kaapeista löytyy
Ennen kuin lähdet ruokaostoksille, olisi hyvä idea tarkistaa, mitä kotoa löytyy. Saatat ostaa asioita turhaan, jos et tarkista etukäteen, mitä tarvitset.
2. Et tee ostoslistaa
Ostoslistan avulla voit selvitä kaupasta pois nopeammin ja muistat ostaa kaiken tarvittavan. Näin vältyt uudelta kauppareissulta, jonka aikana saattaisit hyvin ostella myös muuta kuin vain sen, mitä kauppaan ensimmäisellä reissulla unohtui.
3. Lapset ovat mukana
Ruokaostosten teko voi tuntua tavalta viettää hieman enemmän aikaa perheen kesken. Lapset kuitenkin haluavat erittäin todennäköisesti muun muassa erilaisia herkkuja ja usein lasten aneluun myöntyy.
4. Menet kauppaan nälkäisenä
Jokainen on tehnyt tämän virheen joskus. Nälkäisenä ostat asioita, joita et tarvitse.
5. Käytät isoa ostoskärryä
Jos sinulla on tilava ostoskärry mukanasi, se voi huijata mieltäsi ostamaan enemmän. Koeta siis käyttää koria tai pienempää kärryä, niin sinulla ei ole niin suurta tyhjää kärrytilaa täytettävänä.
6. Et osta kaupan omia merkkejä
Kaupan omat merkit ovat usein halvempia kuin suuret, kaikista kaupoista löytyvien merkkien tuotteet.
7. Ostat tuoreita pakasteiden sijaan
Joskus pakastetuotteet ovat aivan yhtä toimivia kuin tuoreet. Jos olet ostamassa esimerkiksi marjoja smoothieta varten, pääset pakasteiden kanssa halvemmalla.
8. Et osta kausituotteita
Kauden hedelmät ja vihannekset ovat usein halvempia, joten niiden suosiminen voi auttaa sinua säästämään rahaa.
9. Et vertaile hintoja
Tämä on yksi helpoimmista tavoista saada ruokaostosten kokonaishintalappu halvemmaksi. Vertaile eri merkkejä keskenään ja myös eri kokoja ja koeta valita fiksuin ja halvin hinta.
10. Et hyödynnä tarjouksia
Kaikkea ei kannata ostaa isoina satseina. Jos tarjouksessa on kuitenkin olennaisia kotitaloustarvikkeita, kuten pyykinpesuainetta tai vessapaperia, kannattaa tarjouksia hyödyntää ja ostaa isompi satsi halvalla varastoon.
11. Teet impulssiostoksia kassajonossa
Kassojen yhteydessä on usein myynnissä erilaisia herkkuja, jotka ovat houkuttavan näköisiä. Niitä helposti sortuukin ostamaan, mutta koeta vastustaa kiusausta ja säästät jälleen hieman.
12. Otat aina muovikassin kaupasta
Muovikassien käyttö sillon tällöin ei juuri hetkauta taloustilannetta, mutta jos jatkuvasti kannat ostokset kotiin muovikasseissa useita kertoja viikossa, voi parempi idea olla hankkia kauppakassi, jota käyttää jatkuvasti muovisten sijaan.
13. Et tarkista kuittiasi
Tarkista aina, että kuitissa on kaikki oikein. Joskus esimerkiksi tarjoustuotteet eivät mene kassaan oikein tai tuotteiden hinta tulee useamman kerran laskulle. Kuittia ei ole pakko ottaa mukaan, joten tarkistettuasi sen voit laittaa sen vain roskiin.
Lähde: Popsugar
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi