Näin saat etäsuhteen toimimaan – 4 tärkeää neuvoa asiantuntijoilta
Pariskunnat ovat etäsuhteissa monista syistä, ja koronapandemian myötä etäsuhde on voinut tulla tutuksi myös niille, jotka eivät ole sellaisessa aiemmin olleet.
Etäsuhteessa olemisen taustalla on monia syitä. Esimerkiksi työpaikka tai perhe voi pitää osapuolet eri paikkakunnilla, jotkut haluavat tehdä selvemmän eron päivittäisen elämän ja rakkauden välillä tai syy voi olla se, että on rakastunut ihmiseen, joka asuu eri paikkakunnalla – tai jopa eri maassa.
Nykypäivänä teknologia mahdollistaa sen, että yhteydenpito rakkaimpien kanssa onnistuu vaivattomasti käytännössä milloin tahansa, vaikka välissä olisi tuhansiakin kilometrejä. The Independentin mukaan tämä ei kuitenkaan poista kaikkia haasteita ja työtä, jota etäsuhteen ylläpitäminen vaatii.
Jos olet itse etäsuhteessa tai deittailutilanteesi on kehittymässä siihen suuntaan, löydät alta neljä asiantuntijoiden neuvoa, miten saat etäsuhteen onnistumaan.
Panostakaa kommuniointiin
Kommunikointi kumppanin kanssa on tärkeässä roolissa missä tahansa suhteessa, mutta se on sitä vielä enemmän, kun pari ei ole fyysisesti yhdessä ja saattaa jopa asua eri aikavyöhykkeillä. Asiantuntijoiden mukaan kommunikaation tiheys on kuitenkin vähemmän tärkeää kuin sen laatu ja syvyys.
”Jotta etäsuhde toimisi, on fiksu kommunikaatio avainasemassa. Esimerkiksi se voi olla hyödyksi, että pari päättää, onko merkityksellinen keskustelu ennen unille menoa parempi kuin satunnaiset viestit pitkin päivää”, eHarmonyn parisuhdeasiantuntija Rachael Lloyd sanoi The Independentille.
Parisuhdeasiantuntija ja The Relationship Paradigm -teoksen tehnyt Neil Wilkie on samaa mieltä.
”Luokaa hetkiä, jolloin voitte todella ilmaista tunteitanne toisillenne. Koettakaa välttää jokailtaista videopuhelurutiinia (se voi saada sen tuntumaan askareelta) ja sen sijaan puhukaa harvemmin, mutta syvällisemmin”, Wilkie neuvoi.
Löytäkää yhteys toisiinne
Etäsuhteessa oleminen tekee vaikeaksi olla fyysisesti yhteydessä ja läsnä, mutta emotionaalisesti sille on tärkeä järjestää aikaa. The Independentin mukaan asiantuntijat suosittelevat, että on hyvä jatkuvasti oppia jotain kumppanistaan, jotta side parin välillä vahvistuu ja toisen oppii tuntemaan aina vain paremmin.
Tämän voi saavuttaa keskustelemalla tietoisesti erilaisista kiinnostavista ja tärkeistä aiheista, jotka kertovat paljon ihmisestä.
”Tutkikaa aiheita, kuten elämäntapahtumat, ystävät ja perheenjäsenet, harrastukset, nykyhetken stressitekijät, tavoitteet, arvot, pelot, nolot hetket, unelmien matkakohteet, lempielokuvat ja -musiikki ja nin edelleen”, kliininen psykologi Clair Burley sanoi.
Burley suosittelee myös, että pari tietää toistensa rakkauden kielet, sillä se voi auttaa rakentamaan vahvempaa yhteyttä heidän välillä. Rakkauden kieliä on viisi ja voit lukea niistä lisää sekä selvittää omasi täällä.
Kun tiedät, mitä kumppanisi tarvitsee tunteakseen olevansa rakastettu, auttaa se ylläpitämään vahvaa ja tervettä etäsuhdetta.
”Jos kumppanisi rakkauden kieli on kosketus, voisit esimerkiksi järjestää hänelle hieronnan tai ostaa hänelle painopeiton”, Burley vinkkasi.
Etäisyydestä huolimatta seksuaalinen läheisyys ei ole täysin poissuljettua. Teknologia mahdollistaa erilaisia tapoja, joiden avulla pari voi saada yhdessä nautintoa toisistaan, vaikka olisivatkin eri paikoissa.
”Samanaikainen ja jaettu itsetyydytys voi olla eroottinen tapa olla yhteydessä kumppaniinsa”, Wilkie kertoi.
Kannattaa muistaa myös puhelinseksi, johon löydät vinkkejä aiemmin julkaistusta artikkelista täältä.
Osoittakaa sitoutumistanne toisiinne
Kuten muissakin suhdemuodoissa, myös etäsuhteessa olevien täytyy osoittaa sitoutumistaan suhteeseen. Kun kasvokkain vietettyjä hetkiä on vähemmän, voi suhde helposti hiipua tai kumppani voi alkaa tuntea olevansa vähemmän tärkeä kuin muut asiat, joita toisen osapuolen päivittäisessä elämässä on meneillään.
The Independentin mukaan tämän välttääkseen asiantuntijat suosittelevat osoittamaan sitoutumista tekemällä suunnitelmia tulevaisuuteen. Kun pari asettaa tiettyjä tavoitteita ja keskustelee, millaista se tulee olemaan, kun ne täyttyvät, voi se saada etäsuhteessa olevan parin tuntemaan, että he ovat samalla matkalla.
”Muista ajatella valoa tunnelin päässä – me kaikki tarvitsemme jotain, josta unelmoida ja mitä toivoa”, Matchin deittailuasiantuntija Hayley Quinn totesi.
”Suunnitelkaa siis treffejä tulevaisuuteen ja sopikaa yhteinen tavoite, jota kohti molemmat ovat menossa, olipa se sitten yhteinen lomamatka, koti tai lentolippu toisen luo”, hän lisäsi.
Pitäkää hauskaa
The Independentin mukaan on tärkeä muistaa pitää hauskaa. Parisuhteen tarkoitus on tehdä elämästä parempaa ja rikkaampaa eikä etäsuhde ole tässä mitenkään erilainen. Tavallisia parien juttuja, kuten leffailtoja ja illallisia yhdessä, voi järjestää myös virtaalisesti; katsokaa elokuva yhdessä tai tilatkaa samaa noutoruokaa ja nauttikaa annoksenne yhtä aikaa viodepuhelun välityksellä. Ideoita virtuaalitreffien viettoon löydät aiemmin julkaistusta artikkelista täältä.
Kerroimme aiemmin 8 virheestä, jotka voivat johtaa etäsuhteen kariutumiseen. Voit lukea aiheesta lisää täällä.
Lähde: The Independent
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi