Näin pidät kotisi jatkuvasti raikkaana ja hyväntuoksuisena – 5 vinkkiä
Jokaisessa kodissa on sille ominainen tuoksu, mutta toiset kodit tuoksuvat silti muita paremmalle.
Vaikka kuinka pitäisit kotisi siistinä, kehittyy sinne luonnostaan erilaisia hajuja ja tuoksuja, muistuttaa Good Housekeeping. Niitä voi syntyä niin lemmikkien jäljiltä, liian täydestä roskakorista kuin kenkäkokoelmasta, joka on alkanut tuoksahtaa.
Jotkut hajut voivat vaatia enemmän työtä ja kärsivällisyyttä, mutta on kuitenkin monta tapaa raikastaa kodin yleistä tuoksua päivittäin ja pitää koti hyväntuoksuisena. Kerroimme aiemmin viisi vinkkiä, miten saat kotisi tuoksumaan ihanalta ja alta löydät viisi vinkkiä, miten pidät kotisi raikkaana ja hyväntuoksuisena.
Puhdista jätemylly/tiskiallas
Jos keittiössäsi on viipyilevä, epämiellyttävä haju, tarkista tiskialtaasi. Jos sinulla on jätemylly käytössä keittiössä, voi haju olla peräisin sieltä.
”Päästäksesi eroon jätemyllystä tulevasta hajusta, lorauta sitruunalle tuoksuvaa tiskiainetta myllyyn, laske vettä ja laita mylly sitten käyntiin”, sisustussuunnittelija Keita Turner neuvoo.
Voit myös laittaa jätemyllyyn sitruunan tai limen kuoria ja perään paljon vettä. Good Housekeepingin mukaan jos haju ei lähde, laita 1/2 kupillinen (1,18 dl) ruokasoodaa jätemyllyyn samalla, kun lasket sinne vettä.
Jos sinulla ei ole jätemyllyä, voi haju silti tulla tiskialtaastasi. Puhdista tiskiallas ja tarkista myös hajulukko, jotta hajun lähtisi pois.
Raikasta mattoja
Good Housekeepingin mukaan toisin kuin laatta- tai puulattia, imaisevat kokolattiamatot itseensä hajuja erittäin hyvin – etenkin lukuisten ruokaroiskeiden ja lemmikkien sotkujen jälkeen. Voit raikastaa mattoja ripottelemalla niille ruokasoodaa. Good Housekeepingin mukaan ruokasoodaa laitetaan pitkin mattoa eikä vain ongelmakohtiin, minkä jälkeen sen annetaan vaikuttaa muutama tunti ja imuroidaan pois. Sama tapa toimii myös lemmikkien pedeille ja patjoille, jos haluat raikastaa muitakin paikkoja kodissasi.
Putsaa roskis
Se ei ole mikään yllätys, että ruoantähteet ja muut roskat saavat aikaan epämukavan hajun, mutta joskus se onkin itse roskakori, joka haisee eniten. Tehdessäsi seuraavan kerran suursiivousta keittiössäsi, ripottele ruokasoodaa roskakoriisi tai käytä hajunpoistajaa. Viimeistele käyttämällä desinfioivaa suihketta, jolla tapat loput bakteerit.
Raikasta ilmanvaihtoventtiilit
”Laita ilmanraikaistin kiinni ilmanvaihdon lähelle. Kun ilmaa tulee venttiilistä, leijailee tuoksu läpi huoneen”, sisustussuunnittelija Rhobin DelaCruz vinkkaa.
Raikasta tuoksuliinoilla
Kuivausrumpuun tarkoitetut tuoksuliinat sopivat myös muuallekin.
”Laita muutama liina vaatekaappeihin, vaatehuoneisiin tai muihin pieniin tiloihin”, DelaCruz vinkkaa.
Tämä antaa kaikelle sen ihanan, suoraan pesusta tulleen vaatteen tuoksun, vaikka vaate olisi ollut säilössä pidempään.
Lähde: Good Housekeeping
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi