Näin paljon seksiä pariskunnan kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää suhteelle
Asiantuntijat sanovat, että tämä sopii useimmille pareille – kuinka paljon sinä harrastat seksiä?
Tämä on yksi klassisimmista väittelyn aiheista: kuinka paljon seksiä tulisi ja kannattaisi harrastaa. On selvää, että luvut vaihtelevat pariskuntien välillä huomattavasti. On pariskuntia, jotka harrastavat seksiä jopa 12–14 kertaa viikossa, ja on pareja, jotka harrastavat seksiä tuskin lainkaan.
On kuitenkin eräs yleinen, monelle sopiva luku, jonka useat asiantuntijat mainitsevat: seksin harrastaminen kerran viikossa.
Tutkimukset ovat osoittaneet, että pariskunnat, jotka harrastavat seksiä vähintään kerran viikossa ovat onnellisempia kuin parit, jotka harrastavat vähemmän seksiä. Onnellisuus ei kuitenkaan enää kasva, vaikka seksiä harrastaisi tätä enemmän.
Asiantuntijat kuitenkin muistuttavat, että määrää tärkeämpää on seksin laatu ja se, tuntevatko pariskunnan kumpikin osapuoli olonsa tyydytetyksi seksuaalisesti.
Seksin harrastamisen määrä kuitenkin laskee jatkuvasti, ja ihmiset kaikissa ikäluokissa harrastavat vähemmän seksiä kuin ennen. Jos tunnet, että haluaisit harrastaa seksiä enemmän ja koet, että sitä on suhteessasi liian vähän, et siis ole yksin.
Tärkeintä on kommunikoida omista tarpeista kumppanin kanssa, ja löytää teille itsellenne sopiva ratkaisu ja seksin määrä. Vähintään kerran viikossa vaikuttaa kuitenkin olevan yleisesti hyvin suosittu sekä myös suositeltu määrä.
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: USA Today
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Maailman onnellisin maa: Onnellisuuden vaikutus hyvinvointiin
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi