Näin monta kertaa viikossa kaikkein onnellisimmat parit harrastavat seksiä
Kuulutteko te näihin pareihin?
Seksi on meistä useimmille tärkeä osa elämää ja parisuhdetta. Toki seksiä voi harrastaa myös ilman parisuhdetta, mutta usein seksistä puhuttaessa aiheena on seksin määrä juuri parisuhteessa.
Seksistä puhuttaessa aiheena on usein juuri seksin määrä, ja meillä onkin usein tapana vertailla, harrastammeko seksiä vähemmän, yhtä paljon vai enemmän kuin muut.
Tietenkään seksin määrä ei automaattisesti kerro sitä, onko parisuhde onneton vai onnellinen, mutta seksin määrä ei kuitenkaan ole aivan yhdentekevä parisuhteen onnellisuuden kannalta.
Seksin määrä on laskenut maailmanlaajuisesti viime vuosina, joten seksiä harrastetaan nykyisin keskimääräisesti vähemmän kuin vaikkapa 90-luvulla.
Kuinka usein kaikkein onnellisimmat parit sitten harrastavat seksiä?
Tutkimusten mukaan onnellisimmat harrastavat seksiä keskimäärin kerran viikossa. Sen suurempi määrä ei enää tutkimusten perusteella lisää pariskunnan onnellisuutta, mutta vähäisempi määrä saa tutkimusten mukaan pariskunnan tuntemaan itsensä vähemmän tyytyväiseksi.
Tärkeintä tietenkin on se, että sinä ja kumppanisi olette tyytyväisiä seksinne määrään, oli teillä sitten seksiä enemmän tai vähemmän kuin kerran viikossa.
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: NBC News
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Naimisissa oleva mies käy treffeillä ja on siitä ylpeä – perustelu vetää hiljaiseksi
- Anoppi löytää vävypojasta otetun valokuvan – kyyneleet alkavat virrata totuuden selvitessä
- Terapeutti varoittaa: 8 varoitusmerkkiä, joita lähes kukaan ei huomaa omassa parisuhteessaan
- Kysy kumppaniltasi 5 kysymystä, jos haluat pitää parisuhteen kipinän yllä
- 6 vinkkiä, joiden avulla teet itsestäsi todellisen hottiksen
- 18 merkkiä, joista tiedät että hän on se oikea
- Kuinka selvitä pettämisestä? 7 keinoa, jotka todellakin auttavat
- Jos kumppanisi käyttää usein tätä sanaa, hän saattaa pohtia eroa
- Maailman onnellisin maa: Onnellisuuden vaikutus hyvinvointiin
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Jos kumppanisi käyttää usein tätä sanaa, hän saattaa pohtia eroa
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi