Näin lomailet ja matkustat lemmikin kanssa kesällä – lue eläinlääkärin vinkit onnistuneeseen reissuun
Koronatilanteen myötä kesälomareissuja tehdään tänäkin vuonna pääasiassa kotimaassa, ja monessa perheessä myös lemmikit pääsevät mukaan.
Lemmikkien määrä Suomessa on lisääntynyt merkittävästi koronapandemian aikana. Etenkin jos viettää ensimmäistä kesää oman lemmikin kanssa, voi tuntua houkuttelevalta ottaa lemmikki mukaan kesän lomareissuillekin.
Jos olet suunnitellut yhteistä lomareissua lemmikkisi kanssa, on sinun tärkeä huomioida tiettyjä seikkoja. Alta löydätkin digitaalisen eläinklinnikka FirstVetin vastaavan eläinlääkäri Maiju Tammisen antamat parhaat vinkit asioista, jotka on syytä huomioida ja millaisilla tarvikkeilla lemmikin kanssa matkustaminen sujuu vaivattomasti sekä stressittömästi niin lemmikille kuin sen omistajallekin.
Kuljetusväline
Etenkin pitkillä automatkoilla kuljetuskoppa on tarpeellinen niin kissoille kuin koirille. Kuljetuskopan on hyvä olla tarpeeksi iso, jossa eläimellä on tilaa kääntyillä, mennä makuulle tai venytellä vaivattomasti. Pienempi kuljetuskoppa on tärkeää muistaa kiinnittää turvavyöhön takapenkillä.
Matkavesiastia
On tärkeää muistaa juottaa lemmikkiä tarpeeksi matkalla, joten matkalle on hyvä ottaa mukaan vesikulho. Tammisen mukaan kuljetuskoppaan löytyy myös liitettäviä juomapisteitä. Pitkillä matkoilla on hyvin tärkeää, että lemmikki voi juoda aina, kun haluaa.
Ruokaa lemmikille
Veden lisäksi matkalle on syytä ottaa mukaan tarpeeksi omaa, tuttua ruokaa. Tamminen muistuttaa, että muutokset ruokavaliossa saattavat aiheuttaa lemmikille vatsavaivoja. Kokoontaitettavat ruoka- ja juoma-astiat ovat näppärät matkalla.
Ikkunaan kiinnitettävä aurinkosuoja autoon
Kaikki tietävät kuuman auton vaarat niin lemmikeille kuin ihmisillekin. Kuumalla ja aurinkoisella säällä lemmikki on pystyttävä pitämään viileänä. Ilmastoinnin lisäksi tässä voi Tammisen mukaan auttaa auton takaikkunoihin kiinnitettävä aurinkosuoja, joka auttaa suojaamaan lemmikki suoralta auringonvalolta. Näin voit välttyä muun muassa lemmikin nestehukalta ja lämpöhalvaukselta. Olemme aiemmin kertoneet vinkkejä lämpöhalvauksen ehkäisyyn ja ensiapuun sekä koirille että kissoille.
On tärkeä myös muistaa, ettei jätä lemmikkiä kuumaan autoon. Autossa lämpötila nousee nopeasti eikä raolleen jätetyt ikkunat auta – juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Ensiapupakkaus
Tammisen mukaan ensiapupakkaus on tarpeellinen matkakumppani kaikille matkustajille. Pakkauksessa on hyvä olla mukana sidetaitoksia, itseliimautuvaa sidettä, pinsetit, kuumemittari, haavasuihketta ja ripulilääkettä. Suomessa on paljon punkkeja joka paikassa, joten punkkipihdit on hyvä myös lisätä pakkaukseen.
Kodin mukavuuksia tuomaan turvaa matkalla
Jos lemmikki ei ole tottunut matkustaja, on hyödyllistä ottaa kotoa mukaan esimerkiksi lemmikin oma peti tai peitto. Tammisen mukaan nämä voivat rauhoittaa lemmikkiä matkalla.
Leluja lemmikille
Muutama lempilelu mukana matkalla voi auttaa pitämään lemmikin rauhallisena vieraassa ympäristössä.
Feromonisuihkeet
Feromonisuihkeet ja -haihduttimet auttavat kissoja sekä koiria rentoutumaan ja niitä voi alkaa käyttää jo viikkoa ennen matkalle lähtöä. Tammisen mukaan valmisteissa on koiria ja kissoja rauhoittavia feromoneja, ja nämä vaarattomat kemikaalit auttavat pitämään lemmikin rauhallisena.
Tamminen huomauttaa, että jos et ole aiemmin käyttänyt feromonivalmisteita lemmikillesi ja sinulla on kysymyksiä suihkeiden käytön aloittamisesta, keskustele asiasta ensin eläinlääkärisi kanssa.
Vessatauot matkalla
Niin ihmisille kuin eläimillekin on tärkeää pitää tarpeeksi taukoja pitkän automatkan aikana, joten huolehdithan, että lemmikkisi pääsee tekemään tarpeensa matkalla tarpeeksi usein.
Passit ja todistukset
Jos olet tekemässä lomareissusi kotimaan sijaan Suomen rajojen ulkopuolelle ja aiot ottaa lemmikkisi mukaan, muistathan ottaa tarpeelliset dokumentit matkaan. Tammisen mukaan Suomen rajojen ulkopuolelle matkustettaessa koiralla ja kissalla täytyy olla mikrosiru, voimassa oleva raivotautirokotus sekä EU-passi, jotka saa eläinlääkäriltä.
Kerroimme aiemmin neuvoja, miten koira matkustaa turvallisesti autossa sekä 5 seikkaa, jotka on tärkeä huomioida, kun lähtee lomareissulle lemmikin kanssa. Lisäksi kerroimme, mitkä ovat kaikkein suurimmat vaarat kissoille ja koirille kesällä.
Loppuun muistutuksena, että jos otat lemmikin, sitouduthan siihen! Niin kissat, koirat kuin muutkin lemmikit ansaitsevat rakastavan kodin, jossa niistä huolehditaan koko niiden elämän ajan.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Nuku vähintään tämän verran, jotta pysyt kauniina – älä alita tätä määrää