Näin loihdit romanttisen päivällisen kotona – lue vinkit 5 tähden veroiseen ruokakokemukseen
Romanttinen ateria yhdessä kumppanin tai tapailemansa henkilön kanssa voi olla mukava piristys arkeen.
Ravintolassa syöminen on tapa tuoda romantiikan lisäksi vaihtelua ja luksusta arkeen, mutta ulkona syöminen voi tulla kalliiksi. Romanttisen päivällisen voi onneksi valmistaa myös kotona, ja oikeilla vinkeillä siitä voi jopa loihtia huippuravintolaa vastaavan kokemuksen.
”On helppo ymmärtää, miksi ihmiset olettavat ulkona syömisen olevan parempi kokemus kuin syödä kotona, koska tämä on yleinen mielipide, jolle ihmiset ovat altistuneet”, Perry Nemirov Top10 Meal Deliveriesilta kommentoi.
”Todellisuudessa meillä on käden ulottuvilla nyt enemmän resursseja kuin koskaan ennen, mitkä mahdollistavat fine diningin kokemuksen oman kodin sisällä”, hän jatkaa.
Top10 Meal Deliveries on koostanut kahdeksan vinkkiä romanttista päivällistä varten, minkä avaulla teet ruokakokemuksesta 5 tähden veroisen.
Ruoan kotiinkuljetus
Voit toki aina valmistaa ruoan itse. Jos et kuitenkaan ole oman elämäsi kokki Kolmonen, et ehdi valmistamaan romanttista ateriaa itse tai haluat vain helpottaa ruoanlaittoa, voi kotiinkuljetus olla vaihtoehto. Top10 Meal Deliveries on selvittänyt, että maailmanlaajuisesti meal delivery -haut ovat kasvaneet 266 prosenttia viimeisten kuuden kuukauden aikana. Erilaiset valmiit ruokakassipalvelut ja valmiiden annosten tilaaminen ovat mainio tapa saada enemmän aikaa siihen, että keskityt ajanviettoon läheistesi kanssa kuin olemaan keittiössä.
Esivalmistelut
Huoneen tunnelmaa voi muuttaa yksinkertaisesti järjestelemällä huonekaluja uudelleen. Kukkien avulla voit lisätä romanttista tunnelmaa ja ne kaunistavat tilaa. Ota aikaa siistiäksesi ruokailutila ja tee sitä ympäristö, jossa haluat istua alas ja kaikessa rauhassa nauttia sinulle rakkaan ihmisen seurasta.
Musiikki
Top10 Meal Deliveriesin mukaan musiikin ottaminen osaksi päivällistä on olennaista. On tutkittu, että musiikki voi parantaa ruokailukokemusta, koska se mahdollistaa rentoutumisen. Musiikin avulla voit luoda sellaista tunnelmaa kuin haluat rauhoittavasta eloisaan. Jos haluat oikein panostaa, voit luoda soittolistan, jossa on sinun ja päivällisseuralaisesi lempikappaleita.
Mieti tilan tuoksua
Tilan ensivaikutelmat syntyvät yleensä siitä, mille siellä tuoksuu. Jotta saat päivällisestä ikimuistoisen ja romanttisen kokemuksen, hanki jokin ihastuttava huonetuoksu tai kokeile tuoksukynttilöitä (muista paloturvallisuus). Tämä kikka auttaa sinua kuvittelemaan, että olet jossain muualla kuin omassa kodissasi, koska tuoksu on eri kuin se, jonka tavallisesti yhdistät kotiisi. Top10 Meal Deliveriesin mukaan vaniljan tuoksu on tunnettu ”lemmenlääke” ja hyvä valinta huoneeseen, koska se ei ole liian voimakas tuoksu. Romanttisempaa tunnelmaa saat aikaiseksi ruusun tuoksulla, joka sopii täydellisesti viiden tähden kokemukseen. Tuoreella ruusukimpulla saat myös hymyn seuralaisesi kasvoille!
Älylaitteet kiinni
On tärkeä hetkeksi unohtaa vastuut ja muu, joka kuluttaa arjessa. Laittakaa siis seuralaisesi kanssa puhelimet kiinni, samoin televisio ja muut mahdolliset häiriötekijät. Keskittykää seuralaisesi kanssa täysin toisiinne ja päivälliskokemukseen ja nauttikaa yhteisestä ajasta rauhassa.
Pohjusta oikeaa fiilistä
Kun menee ulos syömään, siihen yleensä liittyy omanlainen latautuminen ja valmistautuminen. Kotona järjestetyn romanttisen ruokakokemuksen ei tarvitse jäädä sille kakkoseksi. Pukeutukaa romanttisiin treffeihin sopien ja valmistautukaa iltaan kuin olisitte lähdössä ulos. Jos haluat viedä tämän vielä pidemmälle, voit lähettää vaikkapa sähköpostilla kumppanillesi ”varaustiedot” pöydästänne ja luoda pienen menun, johon voi vastata. Tämä auttaa pohjustamaan oikeaa fiilistä ja osoittaa, että olet miettinyt kokemuksen alusta loppuun. Lisäromantiikkaa saat, kun katat pöydän ja koristat sen vaikkapa ruusun terälehdillä.
Valaistus
Top10 Meal Deliveriesin mukaan kynttilät muuttavat tilan tunnelmaa ja vaikuttavat myös koko kokemukseen. Kynttilänvalo on intiimimpi, romanttisempi ja kiehtovampi.
Drinkit perään
Jos haluat viedä ruokakokemuksen vielä uudelle tasolle, varaa aikaa sinun ja seuralaisesi lempijuomien valmistamiseen – olivatpa ne alkoholillisia tai alkoholittomia. Tarjoa ne vasta syömisen jälkeen. Jos kodissasi on tilaa, tee toiseen paikkaan ”pubinurkkaus”, jossa on erilainen tunnelma kuin suunnittelemassasi ruokailuympäristössä. Voit vaikuttaa tunnelmaan esimerkiksi soittamalla toisenlaista musiikkia tai tarjoilemalla samanlaista naposteltavaa kuin pubista voi saada. Tämä kaikki auttaa luomaan illuusiota siitä, että olette jossain muualla kuin oman kodin seinien sisässä.
Jos kuitenkin lähdet mieluummin nauttimaan romanttista iltaa ulos, löydät Suomen romanttisimpien ravintoloiden top 10 -listan aiemmin julkaistusta artikkelista täällä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Nuku vähintään tämän verran, jotta pysyt kauniina – älä alita tätä määrää